Huomenna mennään Korkeasaareen

No okei, ei menty Korkeasaareen. Mentiin kuitenkin meidän paikalliseen eläintarhaan, kun äiti halusi nähdä viime syksynä syntyneen pandavauvan. Vauvaa ei nähty, mutta muut pandat ja kaikkia muita elukoita kylläkin. Lämpötila tosin huiteli jo melkein 30°C:ssa, joten suurin osa eläimistä oli aika voipuneen oloisia. Niitä oli myös sen verran paljon, etteu ees keritty kattomaan kaikkia ennen kuin meikäläisen piti jo rientää takaisin töihin. Tässä nyt kuitenkin kuvia niistä, mitä kerettiin näkemään.

New York, New York

Kuten edellisessä postauksessa ohimennen mainitsin, Eemeli oli täällä käymässä viime viikolla. Ei tehty mitään sen kummempaa kuin turisteiltiin DC:ssä ja höntsäiltiin ja syötiin tyyliin koko ajan. Perjantaina lähdettiin sitten heti aamuyöstä bussilla kohti (kylmää) New Yorkia. Olin siellä käynyt siis vain kerran, silloin Training Schoolilla ja olin pitkään halunnut päästä käymään uudestaan.

New Yorkiin saavuttiin aamupäivällä ja bussista päästyämme lähdettiin seikkailemaan metrolla Ihopiin aamupalalle. Eemelillä oli edellisenä iltana todettu streptkokokki, joten käytiin sitten host-perheen pyynnöstä minute clinicillä ja hakemassa miullekin penisilliinikuuri matkaan. Siitä lähdettiin heittämään kamat hotellille Queensiin, josta jonkun ajan päästä siirryttiin takaisin Manhattanille ihmettelemään Central Parkia ja Times Squarea.

Käytiin myöhemmin vielä kattomassa Manhattania yläilmoista Top of the Rockista. Tuo näkymä tuolta Empire State Buildingia päin on yks miun ehdottomia lemppareita, enkä vaan millään saa siitä tarpeekseni. Mentiin sinne vielä hyvään aikaan niin, että nähtiin auringonlasku sekä upeat valot, kun pimeys laskeutui.

Lauantaina lähdettiin kiertelemään saaren eteläpuolelle, missä en itsekään ollut silloin heinäkuussa käynyt. Ensin metroiltiin Brooklyn Bridgelle, joka käveltiin about puoleen väliin. Sieltä käveltiin World Trade Centerille ja 9/11-muistomerkille.

Lopuksi käppäiltiin vielä Battery Parkiin katsomaan taas jotain kirpunkakkaa.

Oi New York, New York. Onneksi ei tarvinnut pitkään odotella seuraavaa kertaa, koska Iso Omena kutsuu taas tänään, koska tällä kertaa täällä minuu moikkaamassa on äiti ja pikkuveli! 

226 päivää ilman...

Miun piti tehdä tää sillonkun oli 222 päivää takana (koska hauska luku), mutta raadoin kouluhommien ja kaiken muun kanssa, niin se vähän jäi, mutta julkaisen nyt ja katkaisen tän blogihiljaisuuden vihdoin. Tässä siis lista asioista, joita ilman olen joutunut kokonaista 226 päivää olemaan. Kuvituksena kuvia Philadelphiasta, jossa kävin tuossa muutama viikko sitten, mutta en oo jaksanu siitä postaukseksi asti turinoida niin heitän ne nyt tähän.

Salkkareita
Kaikki miun läheiset ihmiset tietää, miten addiktoitunut tuohon sarjaan olin. Onhan se nyt ollut monta vuotta ihan täyttä kuraa, mutta silti sitä jotenkin parkkeerasi itsensä telkkarin eteen 19.30 joka ilta. Päätin kuitenkin tuossa keväällä, että tässä on nyt hyvä sauma lopettaa tän shaiban seuraaminen, mutta tuo viime kevään murhamysteeri sai kyllä totiseesti toisiin ajatuksiin! Täällä kuitenkin vastaan tuli Mtv3-katsomo ja maarajoitukset. Koitin niitä striimata ties mistä, mutta jaksojen sijaan sain melkein viruksen koneelleni, joten päätin lopulta luovuttaa ja aloittaa vieroituksen.

Auton tankkaamista
Ajan täällä siis autoa myös vapaa-aikana, mutta koska suurin osa ajamisesta on kuitenkin työhön kuuluvaa kuskaamista ja autonakin toimii tuo perheen ainoa auto, host-vanhemmat maksavat löpöt miunkin puolesta. Vielä ei siis ole tullut edes mitään hätätilannetta, että olisin joutunut tankille itsekseni menemään. En varmaan osaisi sitä edes käyttää. Oon kyllä siis kerran katsonut vierestä, miten homma toimii, mutta oon aika varma, että voisi mennä aika monta sormea suuhun, jos nyt käsky kävisi mennä tankkaamaan.

Manuaalivaihteita
Liian helpolle oppii kyllä täällä. Suomessa kertojen, kun ajoin automaattia, määrän pystyi laskemaan yhden käden sormilla, joten oli ensin vähän totuttelemista tuohon, ettei tarvitse vaihteiden eteen ajaessa tehdä mitään. Vähän jänskättää miten sujuu tuo vuoden jälkeen manuaaliin palaaminen. Pyydän jo valmiiksi anteeksi äitin Toyotalta. Yritän olla hellä!

Perunaa
Joo siis ranskalaisiahan täällä on tullu mätettyä kilokaupalla ja Ikeassakin perunamuusia, mutta ihan rehellistä perunaa en ole täällä saanut. Se ei vaan ole täällä se juttu. Täällä syödään lähinnä pastaa ja kaikkea muuta tollasta epäterveellistä.

Kissaa
Tää on ollut ehkä näistä vaikein. Viitisen vuotta kissan kanssa asusteltua on tosi outoa, kun sellaista karvakasaa ei enää ole. Nää vieroitusoireet on jo mennyt niin vakavaksi, että silittelen jo miun Pusheen-pehmolelua niinkuin oikeaa kissaa...

"Äiti auta!"
Kyllä oli ennen helppoo. Nyt miun pitää oikeesti hoitaa kaikki viralliset asiat itse! Varata lääkäriajat, allekirjoittaa papereita, maksaa puhelinlasku jne kun äiti ei oo täällä niitä hoitamassa. Kukaan ei ees tehny miulle lämmintä mehua ja hedelmäsalaattia kun olin kipee. Tätäkö tää aikuisuus nyt on? (Ettei äiti nyt taas rupee vetistelemään niin sanotaan nyt, että ei oo kyllä kukaan myöskään konkreettisesti ruoskimassa siivoomaan. Sieltä skypestä on turha huudella!)

Eemeliä
Tää onneks korjautuu lauantaina kun saan ton apinan tänne viikoksi :3

Super Sweet 20

Miulla oli siis perjantaina synttärit! Teinivuodet on nyt sit virallisesti ohi ja sainki kuulla kaikenlaista vanhusläppää koko päivän. Noh lähdin sitten hukuttamaan suruani ja aikuisuuden tuskaa Avinin ja Marinan kanssa Cheesecake Factoryyn.

Ekaa kertaa söin tuolla muutakin kuin sitä juustokakkua ja ai herranjumala noita annoskokoja. Miunkin "alkupala"-salaatti oli kyllä kaikkea muuta kuin alkupala! No eipä siinä mitään. Olin jo täynnä siitä, mutta piti ne juustokakut nyt silti tilata, koska niiden takia sinne oltiin tultu. 

Puolet sain tuosta syötyä ja loput on itseasiassa vieläkin meidän jääkaapissa...

Illalla host-perhe vei miut ulos syömään kivaan raflaan Bethesdassa ja jälkiruualle johonkin suklaamestaan, jossa kaikki, siis ihan kaikki, oli suklaata. Pikkuinen ähky ja ruokavauva oli tuon koko päivän mättämisen jäljiltä, joten kotona jätettiin suosiolla kakku syömättä ja puhalsin vain kynttilät päältä.

Lauantaina heräsinkin jo anivarhain ja raahauduin kouluun (kyllä, au pairien täytyy käydä myös koulussa) opiskelemaan vähän intiaaneista ja muusta Amerikan historiaan liittyvästä. Kotimatkalla kurvasin Sephoraan ostamaan "pienen" synttärilahjan itselleni.

Lähdettiin illemmalla Avinin ja Ineksen kanssa ensin Marinalle vähäksi aikaa, jonka jälkeen lähdettiin viimein vähän tsekkaamaan tuota DC:n yöelämää ja juhlimaan miun ja Jasminin synttäreitä.

Pääsi pitkästä aikaa juhlimaan ja tanssimaan ja pitämään hauskaa ihan kunnolla. En edes kehtaa täällä sanoa mihin aikaan ryömin kotiin, mutta sunnuntai menikin sitten aikalailla nukkuessa. Oli vähän tarkoituksena lähteä illalla Marinan luo katsomaan Super Bowlia, mutta tuo 400 metrin matka sinne tuntui niin ylitsepääsemättömältä, että päätin vain jäädä kotiin kattomaan peliä pikku telkkaristani vauvahaalarissa.

Lumi

Etin kyllä kohta jostain puukon ja alan raaputtaa seinään tukkimiehen kirjanpitoa. Pitkällä matikalla laskettuna neljäs päivä neljän seinän sisällä. Koulut on kiinni, kaupat on kiinni, bussit, junat eikä metrot kulje eikä kukaan muutenkaan liiku yhtään minnekään. Ja kaiken tämän takana on luonnonilmiö nimeltä lumi. Kyllä, lumi. Se valkoinen höttö, jota sataa taivaalta joka vuosi talvisaikaan niin Suomessa, kuin täällä Amerikassakin. Tännekin tulee talvi joka vuosi. Jostain aivan käsittämättömästä syystä nää jenkit ei vaan oikeen handlaa tätä talvea! Keskiviikkona tulivat nuo ensimmäiset pikkuhiutaleet ja eikö samantien seuraavan koulupäivän alkua myöhästetty kahdella tunnilla "due to emergency weather conditions". Samalla alettiin jo valmistautua tähän Jonas-myrskyyn, joka on näköjään huomioitu myös siellä Suomessa. Radiossa kerrottiin jo selviytymisohjeita ja kauppojen hyllyt tyhjenivät leivästä. Perjantaina koulut olivatkin jo kokonaan kiinni ja koko itärannikko pysähdyksissä.

Tuo määrä lunta tuli siis perjaintai-iltapäivänä, jolloin suurimmaksi osaksi katsottiin leffoja koko päivä ja käytiin illemmasta laskemassa mäkeä. Lauantaiaamuna takapihalla odotti, sanotaanko kotoisa näky.

Eihän tuossa lumessa sinällään mitään. Saatiin vihdoin se winter wonderland, jota oon joulukuusta asti odottanut, mutta totuus iski sitten aika rajusti vasten kasvoja, kun pistin nenäni ulos ovesta.

Lauantain vietin aika pitkälti sisätiloissa, sillä lapsiakin kiinnosti enemmän Minecraft kuin pulkkamäki. Sunnuntaina miulla ois ollu ensimmäinen Niagara Falls -kurssin tunti, mutta kuten arvata saattaa, se oli lumen takia peruttu. Saimme kuitenkin tuntitehtävät kotona tehtäväksi ja niissä meni valehtelematta koko päivä.

Tänään palasin taas sorvin ääreen ylläripylläri snow dayn merkeissä. Käytettiin se kuitenkin joltain osin luovasti, sillä lämpötila oli noussut ja lumi oli sen verran nuoskaa, että pystyttiin rakentamaan lumiukko! Ristittiin se Snowy the Frostmaniksi, koska Frosty the Snowman on tunnetusti jo otettu. Lähdettiin sitten laskemaan mäkeä naapureille, jotka olivat rakentaneet rinteen etupihalta takapihalle ja jota oli oikeesti tosi hauska laskea! Tai no se mitä laskettiin, koska Minecraft houkutteli taas sisätiloissa ja sitä näpläiltiinkin pari tuntia.

Huomenna luvassa taas lumipäivä eli taas yksi täysi työpäivä miulle. Meidän tietä ei siis ole vieläkään aurattu, joten saa nähdä aika paljon vaivaa, jos jonnekin mielii lähteä. Hyvä Amerikka, hyvä.