Kun lakit päähän vedettiin

Näin kuukautta myöhemmin on hyvä kirjoittaa postausta ylppäreistä. Kaikkia kuvia en ole vieläkään saanut, mutta tässä vaiheessa niitä on jo toista sataa joten eiköhän niistäkin saa jo aikamoista kuvapläjäystä tähän. Näistä kuvista nyt kuitenkin suurkiitokset Veeralle ja Millalle!

Jos nyt ketään kiinnostaa niin hiukset ja meikin tein itse, mekon tilasin jo muistaakseni tammikuussa nelly.fi:stä kun oli tarjouksessa vaivaisella kolmellakympillä.

Päivä siis alkoi Joensuun urheilutalolla, jossa oli ylioppilasjuhla ja lakitus ja muu virallinen hässäkkä. Tuli laulettua Gaudeamus igiturit, melkein itkettyä bändin omalle versiolle Anssi Kelan 1972-biisistä sekä pelätty urkkatalon liukkailla lattioilla korkkareilla kompurointia. 

Urkkatalolta lähdettiin sitten kulkueena Vapaudenpuistoon kaikkien Joensuun lukioiden yhteiseen ylioppilasjuhlaan, josta matka jatkui sankarihaudoille.

 Kuva: Lyseon facebook-sivulta

Kuva: Karjalainen

Tämän jälkeen juhlia jatkettiin sitten kotona. Meillä vieraita oli vain muutama kymmenen, mutta miun lähisuku onkin suhteellisen pieni. Ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, vaan oli tosi kiva nähdä ja juhlia kaikkien kanssa. Helsingistäkin oli koko täti-serkku-ym-klaani paikalla, joka heidän työvuorojen sun muiden takia on aika harvinaista.

 Viimeisen kerran virallisesti 3a!

Vieraiden häivyttyä otettiin pari tuntia lepiä, että jaksettiin lähteä keskustaan aloittelemaan ja jatkamaan Kimmeliin virallisiin lakkiaisbileisiin. Saatiin Eemelin kanssa suostuteltua Millakin maksamaan sikahinta pääsylipusta ja tulemaan mukaan. Kimmelissä nähtiin kavereita ja tanssittiin ja biletettiin ekaa kertaa Milla-serkun kanssa.

Hullunkuriset serkukset ja Eemeli

Kuvassa havaittavissa iloa (ja reppu toimii mekon kanssa aina!)

Kimmel alkoi olla tupaten täynnä, joten päätettiin hetken mielijohteesta lähteä Amarilloon Iskän, tädin, Mona-serkun ja tämän poikaystävän kanssa. Eri ovilla sukuloinnin ja pokelle nätisti puhumisen jälkeen miekin junnu pääsin sisään, vaikka ikäraja oli sinä iltana 20. Juomapuolesta ei enää tarvinnut huolehtia, sillä isä ja täti tarjoilivat vuorotellen. Loppujen lopuksi löysin itseni tanssimassa Bepopin tanssilattialla +50 iskän ja tädin kanssa. Outo ilmestys olimme siinäkin mielessä, että olin ainoa valkolakkinen koko baarissa. Mutta hauskaa oli silti!

Eemeli jossain vaiheessa iltaa sanoi näiden olleet "hauskimmat ylppärit, jossa olen ollut". En kyllä voi kuin allekirjoittaa. Onneksi ne sattuivat olemaan juuri omat juhlat. Tajusin sinä päivänä ja iltana, miten onnellinen olen, että miulla on näin ihanan hullu suku, jonka kanssa ei ikinä tule tylsää sekä muutenkin kaikki asiat tällä hetkellä jotenkin kunnossa. En voinut kuin hymyillä koko päivän ja illan ja vieläkin hymyilyttää kun muistelee tuota. Ehdottomasti parhaita päiviä elämässäni. Kiitos vielä kerran kaikille, jotka tästä päivästä olivat tekemässä ikimuistoisen! <3

Progress

Huh. Nyt on hoidettu melkeimpä kaikki paperisota, mitä ennen lähtöä on hoidettava. Kaikki tarvittavat lippulappuset on lähetetty Cultural Carelle, kansainvälinen ajokortti tilattu, viisumihakemus tehty ja maksettu. Ainoa mikä on tekemättä ja vähän jopa stressaakin on tuo viisumihaastattelu. Sain sen varattua 1. päivä heinäkuuta, joka on vähän turhan lähellä tuota lähtöpäivää varsinkin kun suurlähetystössä on vielä jotain teknillisiä ongelmia, jotka viivästyttävät viisumien saantia. Muut au pairit kuitenkin sanoivat, että ovat saaneet viisumit ihan parissa päivässä ja CC:n toimistoltakin sanoivat, että jos en saa vaihdettua aikasemmaksi, niin pitäisi kuitenkin keretä.

Sain toissapäivänä myös lentotiedot ja siitä asti tähän tunnemyrskyyn on tullut mukaan nyt ihan suunnaton pelko ja ahdistus. Välillä taas olen aivan superinnoissani, enkä malta odottaa, että pääsen lähtemään. Host-iskä laittoi viestiä ja kysyi haluaisinko lähteä heidän kanssaan elokuussa Delaware beacheille. Hell yeah! Kaikki tutut ja vähän tuntemattomammatkin ovat sanoneet, että seuraava vuosi tulee olemaan elämäni hienoin ja tuun kokemaan paljon. Tajusin sen tänään itsekin. Lähdin keskustaan hakemaan uutta passia ärrältä, ja kun muuta kyytiä ei ollut tarjolla, niin lähdin pyörällä. Tottakai takakumi puhkesi matkalla ja jouduin taluttamaan suurimman osan tuosta about 10 kilsan matkasta. Päätin sitten lähteä oikomaan pikkuteitä, että pääsisin suht suoraan ja näppärästi kävelysillalle. Siitä en tiedä oliko se nopeampi, mutta tulipahan nähtyä taas omaa kotikaupunkia vähän eri paikoista kuin yleensä. En esimerkiksi tiennyt, että sairaalan takana on joku vanhushoitola, jonka takapihalla on minigolfrata! Siinä  kävellessä huomasin miten siistiä on löytää ja tutustua uusiin paikkoihin. Ei siis välttämättä tarvitse tehdä niinku minä ja lähteä toiselle puolelle maailmaa katsomaan uusia maisemia, vaan ihan sieltä omalta kylältäkin voi löytyä uusia paikkoja. Joen rantaan päästessä aurinko paistoi ja oli aika lämmin ja tajusin miten kaunis Joensuu loppujenlopuksi onkaan.

Kahdeskymmenes kerta toden sanoo

Arvatkaa mitä! Miulla on perhe!! Ollut oikeastaan jo tiistaista asti, mutta vietin koko tämän viikon riparilla isosena, joten en ole kerennyt olemaan koneella kuin pakolliset jutut hoitamassa. Kaikki lähti siis siitä, kun viime viikon torstaina olin saanut uuden matchin Marylandista aivan Washington DC:n kupeesta. Ylioppilasjuhlavalmistelut olivat sellaisessa vaiheessa, ettei aikaa ollut oikeastaan mihinkään ylimääräiseen ja päädyinkin sitten skypettelemään perheen äidin ja isän kanssa perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 2. Vaikuttivat tosi mukavilta ja sanoivat pitävänsä minusta vaikka superväsyneenä en ehkä antanut parasta mahdollista kuvaa itsestäni. Muutaman tunnin unilla sitten lauantaina ylioppilasjuhliin (omaa postausta tulossa) ja suurinpiirtein samalla unimäärällä sunnuntaina leirille. Sain tiistaina järjestettyä itselleni tauon, jonka aikana skypetin perheelle uudestaan ja tällä kertaa mukana oli myös nuorempi tytär. Lopuksi perheen isä sitten kertoi, että haluaisivat minut todella mielellään heille. Olin vain että "oh my god yes yes!". Pieni helpotuksen tunne virtasi pitkin kehoa, kun matching-prosessi oli vihdoin ohi.

Perhessä on siis 12- ja 9-vuotiaat tytöt, jotka molemmat rakastavat tanssia. Tarkempi sijainti on Cabin John, joka on reilun kahdeksan mailin päässä Washingtonista, tosi kivan näköinen pikkulähiö. Heille oli käynyt ikävä tilanne eli au pair, jonka oli määrä saapua heinäkuun alussa, joutuikin terveydellisistä syistä jättämään pestinsä, joten perheellä oli siis kiire uuden au pairin löytämisessä. He halusivat minun saapuvan heille mahdollisimman pian ja lähtöpäiväksi minulle tuli sitten 13.7. Nyt pitäisi siis viiden viikon aikana saada hankittua uusi passi, viisumi, kansainvälinen ajokortti ja käytyä Helsingissä viisumihaastattelussa. Muutamia lippulappujakin on vielä lähettämättä ja terveystarkastuslapunkin kanssa  on jotain säätöä, joten kiire tässä tulee itselleki, enkä ole edes vielä millään tasolla ymmärtänyt, että olen oikeasti lähdössä reilun kuukauden päästä!