Huh. Nyt on hoidettu melkeimpä kaikki paperisota, mitä ennen lähtöä on hoidettava. Kaikki tarvittavat lippulappuset on lähetetty Cultural Carelle, kansainvälinen ajokortti tilattu, viisumihakemus tehty ja maksettu. Ainoa mikä on tekemättä ja vähän jopa stressaakin on tuo viisumihaastattelu. Sain sen varattua 1. päivä heinäkuuta, joka on vähän turhan lähellä tuota lähtöpäivää varsinkin kun suurlähetystössä on vielä jotain teknillisiä ongelmia, jotka viivästyttävät viisumien saantia. Muut au pairit kuitenkin sanoivat, että ovat saaneet viisumit ihan parissa päivässä ja CC:n toimistoltakin sanoivat, että jos en saa vaihdettua aikasemmaksi, niin pitäisi kuitenkin keretä.
Sain toissapäivänä myös lentotiedot ja siitä asti tähän tunnemyrskyyn on tullut mukaan nyt ihan suunnaton pelko ja ahdistus. Välillä taas olen aivan superinnoissani, enkä malta odottaa, että pääsen lähtemään. Host-iskä laittoi viestiä ja kysyi haluaisinko lähteä heidän kanssaan elokuussa Delaware beacheille. Hell yeah! Kaikki tutut ja vähän tuntemattomammatkin ovat sanoneet, että seuraava vuosi tulee olemaan elämäni hienoin ja tuun kokemaan paljon. Tajusin sen tänään itsekin. Lähdin keskustaan hakemaan uutta passia ärrältä, ja kun muuta kyytiä ei ollut tarjolla, niin lähdin pyörällä. Tottakai takakumi puhkesi matkalla ja jouduin taluttamaan suurimman osan tuosta about 10 kilsan matkasta. Päätin sitten lähteä oikomaan pikkuteitä, että pääsisin suht suoraan ja näppärästi kävelysillalle. Siitä en tiedä oliko se nopeampi, mutta tulipahan nähtyä taas omaa kotikaupunkia vähän eri paikoista kuin yleensä. En esimerkiksi tiennyt, että sairaalan takana on joku vanhushoitola, jonka takapihalla on minigolfrata! Siinä kävellessä huomasin miten siistiä on löytää ja tutustua uusiin paikkoihin. Ei siis välttämättä tarvitse tehdä niinku minä ja lähteä toiselle puolelle maailmaa katsomaan uusia maisemia, vaan ihan sieltä omalta kylältäkin voi löytyä uusia paikkoja. Joen rantaan päästessä aurinko paistoi ja oli aika lämmin ja tajusin miten kaunis Joensuu loppujenlopuksi onkaan.
Sain toissapäivänä myös lentotiedot ja siitä asti tähän tunnemyrskyyn on tullut mukaan nyt ihan suunnaton pelko ja ahdistus. Välillä taas olen aivan superinnoissani, enkä malta odottaa, että pääsen lähtemään. Host-iskä laittoi viestiä ja kysyi haluaisinko lähteä heidän kanssaan elokuussa Delaware beacheille. Hell yeah! Kaikki tutut ja vähän tuntemattomammatkin ovat sanoneet, että seuraava vuosi tulee olemaan elämäni hienoin ja tuun kokemaan paljon. Tajusin sen tänään itsekin. Lähdin keskustaan hakemaan uutta passia ärrältä, ja kun muuta kyytiä ei ollut tarjolla, niin lähdin pyörällä. Tottakai takakumi puhkesi matkalla ja jouduin taluttamaan suurimman osan tuosta about 10 kilsan matkasta. Päätin sitten lähteä oikomaan pikkuteitä, että pääsisin suht suoraan ja näppärästi kävelysillalle. Siitä en tiedä oliko se nopeampi, mutta tulipahan nähtyä taas omaa kotikaupunkia vähän eri paikoista kuin yleensä. En esimerkiksi tiennyt, että sairaalan takana on joku vanhushoitola, jonka takapihalla on minigolfrata! Siinä kävellessä huomasin miten siistiä on löytää ja tutustua uusiin paikkoihin. Ei siis välttämättä tarvitse tehdä niinku minä ja lähteä toiselle puolelle maailmaa katsomaan uusia maisemia, vaan ihan sieltä omalta kylältäkin voi löytyä uusia paikkoja. Joen rantaan päästessä aurinko paistoi ja oli aika lämmin ja tajusin miten kaunis Joensuu loppujenlopuksi onkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti