Havaiji part 2

Toinen osa Havaiji-seikkailua olkaa hyvät! Torstaina mentiin katsomaan tulivuorta, jonka juurella leirimmekin sijaitsi ja jonka kraaterista tulevan punaisen hehkun olimme aina iltaisin taivaalla nähneet. Ensin käytiin katsomassa vähän sademetsää sekä laavan tekemä tunneli (lava tube, miten sen voi suomentaa?).

Siinä mukavan smoothia asfalttipolkua pitkin kävellessä ehdin jo ajatella, että tämän päivän vaellus ei näköjään olekaan niin paha. Kattia kanssa. Tuo lava tube -kierros olikin vain ylimääräinen sightseeing -juttu ja varsinainen vaelluspolku olikin vastakkaisella puolella tietä. Päämääränä oli siis tuon tulivuoren jälkeensä jättämä laavakenttä, joka sijaitsi alhaalla laaksossa. Lähdettiin sitten vaeltamaan vuorta alas siksakkia kulkevaa polkua pitkin sademetsän läpi.

Ei sekään nyt niin paha sitten kuitenkaan ollut ja alhaalla tuo itse laavakenttä oli ihan siistin näköinen. Mutta edessä oli vielä takaisin ylös kiipeäminen. Siinä vaiheessa ei hirveästi enää hymyilyttänyt kun maitohapot vyöryvät alaraajoihin, naama punottaa muustakin kuin eilisestä palamisesta eikä siksak-polku ylämäkeen näytä loppumisen merkkejä. Ihmeen kaupalla selvittiin kaikki ylös asti ja lähdettiin ajamaan kohti Warm water pondseja. Periaatteessa siis sellainen pikkuinen lätäkkö, jonka alla on jonkun sortin vulkaaninen maaperä, joka sitten lämmittää sinne tulevan veden mukavan lämpöiseksi. 

Itse siitä lätäköstä ei ole kuvia, kun jätin kaiken arvokkaan sisälle pakuun. Lilluttiin siellä jonkun tunnin ja kylmän rantasuihkun jälkeen ajettiin Rainbow Fallseille. Nimi tulee siis siitä kun aurinkoisella ilmalla putouksen viereen syntyy pieni sateenkaari. Meille kuitenkin sattui tuommoinen ikävä pilvikakkailma, joten ei sateenkaarta nähty. Alunperin oli myös tarkoitus sielläkin hyppiä kalliolta, mutta siinä kyseisessä kohdassa oli vesi liian korkealla tai jotain, joten ei sitten pystytty. Mentiin sen sijaan metsään ja kiivettiin puuhun! Voin sanoo, että oli ehkä kivoin puu mihin oon ikinä kiivennyt.

Walmartin kautta (pelattiin People of Walmartia!) takaisin leiriin ruuan laittoon ja ruuan jälkeen pimeyden laskeuduttua ajettiin takaisin ylös tulivuorelle katsomaan vihdoin sitä tulivuoren kraateria lähempää (=muutaman sadan metrin päästä). Minä kaukosokea olin tietenkin jättänyt lasit telttaan, joten paljaalla silmällä en erottanut pahemmin muuta kuin punaista savua, mitä sieltä kraaterista nousi sankkana pilvenä, mutta kiikareilla näki sitten jo lähemmäksi ja jopa sen kun laava pärskyi siellä kraaterissa! En oo pitkään aikaan nähnyt mitään niin siistiä kuin se ja onnistuin saamaan kameralla vielä melko apokalyptisia kuvia. (Se ei siis oikeesti ollu ihan NOIN dramaattisen näköinen)

Aamulla laitettiin sitten leiri kasaan, sanottiin heipat Volcano parkille ja lähdettiin ajamaan kohti pohjoista Akaka fallseille. Ajettiin jotain pikkutietä pitkin ja pysähdyttiin jossain vaiheessa ottamaan kuvia ja ihmettelemään merta ja sademetsää. Ilma oli siellä niin kosteaa, että kameran linssi pysyi huurussa vaikka mitä teki, joten pahoittelen sumuisia kuvia. Leikitään, että niissä on joku fancy taidefiltteri.

Takaisin autolle ja matka jatkui kohti putouksia. Jossain vaiheessa alkoi tihuttaa vettä mutta ajattelin että eihän nyt vahva suomalainen nainen mistään sokerista ole ja jätin takin autoon. En kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että nuo miun kamerat ei ehkä olekaan niin vahvoja, kun ovat japanilaisia, joten olin vähintäänkin huvittavan näköinen kun a) kuljin ympäriinsä kaksi kameraa collaripaidan sisässä sateensuojassa ja b) otin kuvia sukeltamalla paidan sisään ja tähtäämällä kameraa helmasta pitäen kameran edelleen suojassa sateelta (kuva tilanteesta voisi ehkä selventää prosessia paremmin, mutta sitä ei valitettavasti tähän hätään ole). Kamerat kuitenkin säilyivät kuivina (minä en) ja sain jopa ihan hyviä kuvia olosuhteista huolimatta.

Putouksilta lähdettiin ajamaan takaisin Konaan, josta maanantaina siis lähdimme. Matkan varrella pysähdyttiin yhdelle pienelle hedelmäkojulle josta sai vitosella ostettua kokonaisen kookospähkinän. Pikkuinen nainen hakkasi meille isolla viidakkoveitsellä kookokset auki niin, että saatiin pillillä juotua maito sisältä ja lopuksi vielä halkaisi koko pähkinän ja koversi hedelmälihan irti. En oo ite ikinä pahemmin välittänyt kookoksesta mutta ai helkkari kun se maito oli hyvää! Hän antoi meidän myös maistaa banaaneja ja ananaksia ja en oo kyllä ikinä syöny niin hyviä hedelmiä.

Pääsimme vihdoin Konaan ja kurvattiin Holiday Innin pihaan, jossa Mitchell kertoi, että kylässä, jossa meidän oli tarkoitus leiriytyä, on joku hyttyskuume-epidemia emmekä voi sinne mennä, joten vietämme viimeiset kaksi yötä hotellissa. Vähän aikaa hänen piti vakuutella ettei pilaile, mutta lopulta purkauduttiin autosta ulos ja roudattiin kamat huoneisiin. Loppupäivään ja -iltaan kuului ainakin uima-altaassa lillumista, palaneen naaman epätoivoista meikkausyritystä, havaijilaista perinneruokaa, Never Have I Ever -peliä sekä ei-niin-onnistunutta Konan yöelämään tutustumista.

Huh aattelin että saisin nämä mahdutettua kahteen postaukseen ilman että tulee kilometrin pituista tekstiä, mutta enpä näköjään. Vielä siis kolmas osa luvassa...!

Havaiji part 1

Miulla on nyt takana päin yksi elämäni ehdottomasti parhaimmista viikoista. Näin aivan upeita paikkoja, kokeilin uusia asioita, poltin nahkani (taas) auringossa, nukuin pitkästä aikaa teltassa, paijasin kissoja enemmän kuin varmaan koko vuoden aikana yhteensä, heitin talviturkin Tyyneenmereen, vittuilin ruotsalaisille jääkiekosta sekä ennen kaikkea tutustuin moneen uuteen mahtavaan tyyppiin! Olin tosiaan siis yksin reissussa enkä voi valittaa. Yksin reissaamalla tutustuu paremmin uusiin ihmisiin kun ei ole sitä tuttua ja turvallista kaveria siinä ja on pakko bondata muiden kanssa. Suosittelen siis ehdottomasti kaikille! Niin ja kyseessä oli siis Au Pair Adventuresin Hawaii Big Island tour.

Miun reissu alkoi jo toissalauantai-iltana, jolloin lähdin Baltimoreen nukkumaan lentokentän lattialle. Lento oli aikaisin sunnuntaiaamuna, eikä siihen aikaan kulkenut vielä mitään julkisia. Nyt voi ainakin raksia tuonkin pois bucket listista!

Alunperin oli siis tarkoitus lentää Baltimore-Denver-Honolulu-Kona, mutta Denveriin laskeuduttaessa sain tekstiviestillä tiedon, että tuo Denver-Honolulu -pätkän kone onkin nelisen tuntia myöhässä teknisten ongelmien ja koneenvaihdon takia. Tämä tarkoitti myöskin sitä, että olisin Honolulussa missannut tuon Konaan lähtevän koneen. Noh eikun vaan jonon jatkeeksi Unitedin asiakaspalveluun, jossa siis oli jokunen muukin kyselemässä vaihtoehtoisia lentoja. Sain sitten uuden lennon San Franciscoon ja sieltä Konaan sekä 10 dollarin ruokakupongin hyvitykseksi. Pääsin lopulta Konaan puolisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä ja miitattiin muiden samaan aikaan tulleiden tyttöjen kanssa ja otettiin taksi hotellille, jossa yövyttiin ennen tourin alkamista maanantaina.

Aamulla herättiin sateiseen aamuun (kyllä, Havaijillakin sataa!) ja aamupalan jälkeen oppaamme Mitchell nappasi meidät kyytiin ja ajettiin toiselle hotellille, jossa tavattiin loput ryhmästä. Alkuhöpinoiden ja lappujen täyttämisen jälkeen pakattiin itsemme autoon ja ajettiin Targetiin ja Costcoon ostamaan kaikki viikon ruuat (ja juomat). Pakattiin kylmälaukut ja traileri kivassa vesisateessa ja lähdettiin ajamaan kohti rantaleirintäaluetta. Siellä puhelinyhteyden ulottumattomissa aloimme kasata leiriä, jonka jälkeen käytiin meressä uimassa ja boogie boardailemassa samalla kun pari tyyppiä alkoivat tehdä ruokaa illaksi.

Liekkö jet lag tai mikälie ollut, mutta seuraavana aamuna ei enää seitsemän jälkeen meinannut uni maittaa, joten heräsin ihan suosiolla ottamaan kuvia aamuisesta rannasta ja ruuan perään kysyessäni jouduin itse nakitetuksi aamupalan laittoon.

Laitettiin teltat kasaan ja lähdettiin ajamaan parikymmentä minuuttia etelään jollekin kivikkorannalle snorklaamaan. Voin sanoa, että oli muuten siistiä! Ekaa kertaa snorklaamassa ja minä, maailman huonoin uimari ja vielä huonompi sukeltaja, tykkäsin ihan älyttömästi. Onneksi oli nuo kelluntaliivitsydeemit, koska muuten olisin oikeasti varmaan hukkunut tai jotain. Mutta oli kyllä tosi siistiä nähdä kaikkia värikkäitä kaloja ja koralleja eikä vaan niitä väsyneitä järvikasveja, mitä mummolan rannan sameasta vedestä just ja just erotti. Snorklailtiin siellä joku tunti, jonka jälkeen ajettiin jäätelöbaarin kautta Black Sand beachille snorklailemaan merikilpikonnien kanssa!

Yövyttiin seuraavat kolme yötä Volcano National Parkissa. Keskiviikkoaamuna otettiin suunnaksi South Point eli Havaijin ja samalla 50:n Yhdysvaltain osavaltion eteläisin kohta, josta hypättiin kaikki vuorollamme kalliolta alas mereen! Pudotusta oli kymmenisen metriä ja alla kirkas, turkoosi valtameri. Mitchellilla ja ruotsalaisella Hanneksella oli GoProt matkassa, joten näistä kuvista propsit kuuluvat heille!

Vaikeinta ja pelottavinta tuossa koko touhussa oli kyllä tuo ylös kiipeäminen noita ruosteisia tikkaita pitkin. Pikaisen päiden laskennan jälkeen todettiin, ettei kukaan ollut hukkunut, eikä Leroy Ellis (hai) ollut syönyt ketään, joten jatkettiin matkaa kämäiselle parkkipaikalle, josta lähti vaellusreitti Green Sand Beachille. Matkaa sinne oli muutama kilometri kivasti pöllyävässä oranssissa missälie maa-aineksessa. Ja siis se hiekka siellä oli nimensä mukaisesti vihreää! Maaperä siinä kohdassa erittää oliviini nimistä mineraalia, joka värjää hiekan vihreäksi. Koska sitä esiintyy vain tuolla South Pointin alueella, on sen kerääminen kiellettyä ja lentokentällä esimerkiksi saa satojen dollarien sakot jos jää kiinni vihreän hiekan (tai ihan kaiken muun eloperäisen tavaran) salakuljettamisesta. Vietettiin tuolla rannalla aikaa uiden ja haita kesyttäen, kunnes lähdettiin vaeltamaan takaisin pakulle ja miunkin olkapäissä ja kasvoissa alkoi olla jo tutun punertava sävy.