Sain tuosta edellisestä postauksesta muutaman huolestuneen viestin ja kyseltiin vointia ja jaksamista. Lisäsin huomautuksen sinne tekstin perään, mutta heille, jotka eivät sitä nyt ole ehkä bonganneet niin ei miulla ole mikään hätä! Tuo teksti oli siis kirjoitettu iltamyöhälläväsyneenä ja, kuten alkuun kirjoitin, vailla minkäänlaista suunnitelmaa tai käsikirjoitusta. Tarkoituksena oli valittaa tälläisistä elämän turhanpäiväisistä asioista pitämällä kuitenkin kokonaiskuva positiivisena. Se positiivisuus jäi näemmä vähän taka-alalle. Tajusin samalla että en oo kyllä pahemmin täällä blogissa edes kertonut näistä au pairiuden huonoista puolista (joita riittää!) ja ehkä siksi lähipiirin reaktio oli mitä oli. Aattelin nyt siis vähän avata tätä au pairin elämää vähän enemmän ja varsinkin niitä huonoja puolia, ettei kukaan nyt oikeasti luule, että tää on pelkkää happyhappyjoyjoy:ta koko ajan.
Tää toisten nurkissa asuminen on kans yksi asia, joka voi välillä ottaa pattiin. Erityisen vaikeaa tää on niille, jotka on jo kerenneet asumaan omillaan ennen tänne tuloa. Mutta ei tää kyllä ihan hirveän helppoa ole meille äidin helmasta lähteneillekään. Erilainen perhe, erilainen kulttuuri ja erilaiset tavat joiden kanssa täytyy oppia elämään. Toiset perheet asettavat au paireille hyvinkin tiukkoja rajoja kotiintuloajoista, auton käytöstä ja vieraista. Pitää ottaa myös huomioon, että kyseessä on aina lapsiperhe eli et voi kukkua yötä myöten ja luukuttaa musiikkia volat satasella, koska lasten täytyy saada nukkua. Vastaavasti varsinkin viikonloppuisin aamu-unisen aupparin uni usein katkeaa talosta kantautuviin elämisen ääniin. Vaikka sitä kuinka toitotetaan, että au pair on perheenjäsen, et silti voi lähteä sooloilemaan asumiseen liittyvissä asioissa vaan pitää tanssia aika pitkälti host-perheen pillin mukaan.
Ja vaikka sitä kuinka leikittäisi yhtä suurta perhettä, on au pair silti ensisijaisesti työntekijä. Ja vielä erittäin joustava sellainen. Kuka jää kotiin kun lapsi on sairas? Au pair. Kuka tekee ylitöitä, kun vanhemmat ovat jumissa liikenneruuhkassa? Au pair. Kuka hakee 15 minuutin varoitusajalla oksentavan lapsen koulusta, vaikka olisikin paljon parempaa tekemistä? No au pair. Ei siellä järjestöjen vaatimuksissa turhaan lue flexible. On nimittäin meikäläisenkin joustavuutta testattu useampaankin otteeseen.
Kaverin host-isä totesi myös au pairiuden olevan live-in birth control ja en vois kyllä olla enempää samaa mieltä! Voin sanoa, että tän vuoden jälkeen ei ihan vähään (tai vähän pidempäänkään) aikaan halua omia lapsia hommata. Heti alkuhuuman kaikotessa niistä hakemuksen mukaan ihanista, rakastavista, hyväkäytöksisistä ja viisaista lapsista puskee esiin se todellinen sisäinen lapsityranni itkupotkuraivareiden ja haistattelun siivittämänä. Ei riitä yhden käden sormet laskemaan kuinka monta kertaa olen tuon nuoremmankin "elämän pilannut". Joojoo lapset osaa ollakivoja ja niiden takiahan tänne tullaankin, mutta kyllä se lähes jokapäiväinen huutaminen ja kinaaminen alkaa pikkuhiljaa ottaa hermoon ja alkaa suunnittelemaan kidutuskammion rakentamista koko lapsikatraalle. Rispekti kaikille niille superihmisille, jotka jaksavat viettää host-lapsiensa kanssa aikaa työajan ulkopuolella täysin vapaaehtoisesti!
Niin ja onhan tässä nyt vielä mainittava ne hullut host-perheet, joita jokaisen kaverilla on. Milloin teetetään ylitöitä ja jätetään maksamattaja milloin nakitetaan koko talon siivoaminen au pairille. Kyllä, näitä valitettavasti löytyy. Joillekin se sopimusten sääntöjen noudattaminen on vain niin hirveän hankalaa ja kuvitellaan, että se au pair on lastenhoitajan lisäksi myös kokki, siivooja ja auton kuljettaja. Tässä vaiheessa onneksi LCC (pitäisi) tulla heristelemään sormea ja sanoa soo soo, mutta aina sekään ei tunnu tehoavan. Silloin jokainen itseään kunnioittava au pair hakeutuu rematchiin ja elää kaksi viikkoa kuin heikoilla jäillä jännittäen saako uuden perheen vai joutuuko palaamaan kotiin.
Mutta tosiaan, älkää nyt herranjumala kuvitelko, että tää työ on ihan hirveää ja lasken päiviä, milloin piina loppuu. Ei todellakaan. Tää on miun elämäni hienoin kokemus ja oon jo tähän mennessä nähnyt ja kokenut niin paljon kaikkea mistä ennen vain uneksin. Nimenomaan se on kaiken tuon yllämainitun arvoista ja teen tätä työtä tosi mielelläni. En voisi olla kiitollisempi mahtavasta host-perheestä, jotka ymmärtää myös meitä au paireja ja ovat puolestaan joustavia myös vastaan. Muutenkaan tän postauksen tarkoitus ei ollut pelotella ketään vaan ihan vaan tuoda esiin faktoja. Eli jos tosiaan oot noiden Ylen Au pair -sarjojen perusteella lähtemässä au pairiksi, niin suosittelen harkitsemaan vielä useampaan kertaan. Se sarja nyt kuitenkin on niin kaukana todellisuudesta kuin suinkin voi olla. Tuosta sarjasta oli itseasiassa tarkoitus kirjoittaa ihan pidempääkin analyysiä, mutta Pihla kiteytti miunkin mielipiteet tosi hyvin, joten käykää lukemassa sieltä.
Ensinnäkin tämä yleinen harhaluulo, että tänne tullaan reissailemaan ja bilettämään ja pitämään hauskaa uusien kansainvälisten kavereiden kanssa ja siinä sivussa hoidetaan vähän lapsia ja saadaan pari hunttia viikossa shoppailuun. Ei. Ei ei ei. Tänne tullaan ensisijaisesti TEKEMÄÄN TÖITÄ. Kyllä. Tää ei oo mikään vuoden kestävä lomareissu. Perheet on ottaneet au pairin tänne, koska he oikeesti tarvitsevat apua siinä lastenhoidossa. Parhaimmillaan niiden lasten kanssa täytyy viettää 45 tuntia viikossa eikä viikonloppuvapaatkaan ole aina taattu. Sun pitää siis oikeasti tykätä lapsista, jos au pairiksi meinaa lähteä. Niiden kanssa kuitenkin joutuu viettämään suurimman osan ajastaan. Toki tähän kuuluu myös noita ensiksi mainitsemiani juttuja, mutta ne on kyllä niin pieni osa tätä perusarkea, että ne ykkösprioriteettina on turha tänne lähteä.
Toinen asia tähän asumiseen liittyen on se, että se työpaikka on samalla myös koti. Normaalistihan sitä työvuoron päättyessä laittaa pillit pussiin ja menee kotiin rentoutumaan eikä työjuttuja tarvitse murehtia kuin vasta seuraavana päivänä. Ei täällä. Täällä kun se työvuoro päättyy, olet jo kotona. Ainoa asia minkä nyt korkeintaan voit tehdä on siirtyä omaan huoneeseen ja ovi kiinni ulomaailmalta, mutta kuitenkin olet koko ajan sen työn ympäröimänä. Tuntuu, että olisi koko ajan töissä. Hankalaks tän tekee se, kun lapset tulee töiden loputtua kysymään, haluanko tehdä tai pelata jotain ja sydän itkee joka kerta verta kun mietit mielessäsi, kehtaatko sanoa, että työt on loppu eikä kiinnosta pätkän vertaa pelata, vai alistutko lapsen tahtoon ja kulutat vielä jo rajallisia voimavarojasi, ettei lapselle tulisi paha mieli. Eikö heru sympatiaa? Kuvitelkaa, että se teidän työnne, mikä ikinä nyt onkaan, seuraisi teitä 24/7 ja se olisi koko ajan mielessä ja vaanimassa joka nurkan takana. Ainoa keino irrottautua siitä on oikeasti lähteä konkreettisesti ulos talosta.
Kuvat The Aupair's Chronicles -facebook-sivulta.
Photos from The Aupair's Chronicles facebook page. Thank you Carla for making these!
Täää postaus on niiiin on point!!!
VastaaPoista