Myöhäisillan ajatuksia

Kirjotin tämän siis eilen illalla, mutta netti päättikin lakata toimimasta, joten en saanut kuvia ladattua saatikka julkaistua, joten piti jättää tälle päivälle. PS. Tsekatkaas muuten uusi ulkoasu. Sain vihdoin aikaiseksi muokata se alusta asti ollut "väliaikainen" vähän siedettävämpään kuntoon.

Kello on yhdeksän illalla ja miulla ei oo tässä vaiheessa vielä mitään suunnitelmaa, mitä aion kirjoittaa. Asiaa on vaikka millä mitalla, mutta en oo saanu niitä vielä suunniteltua ja päässäni jäsenneltyä mitenkään. Välilyöntikin toimii vain vaihtelevasti ja joudun koko ajan korjailemaan. Kirjoitan, mitä päähän sattuu pälkähtämään ja katsotaan mitä tulee. Samaan syssyyn muutaman viikon takaisia kuvia New Yorkista, missä oltiin äitin ja Mikaelin kanssa.

Mistä voin alottaa? Täällä menee hyvin. Tai meni ainakin vielä joku aika sitten. Tai no menee vieläkin. Tää viikko tähän asti on vaan ollut täynnä kaikenlaista. Hyvästejä, omituista draamaa kaveriporukassa, jonka keskelle ei enää tässä iässä luulisi joutuvan, kipeitä lapsia ja kotipäiviä, ympäripyöreitä työvuoroja, äkkilähtöjä, tulevaisuuden, niin lähi- kuin pidemmän aikavälin suunnittelua sekä ajan rajallisuuden pohtimista. Ja nyt on tosiaan vasta keskiviikko.

Avin lähti tänään takaisin Suomeen. Jännää miten muutamassa kuukaudessa jostain ihmisestä voi tulla niin läheinen ja tärkeä. Ei oo enää suomikaveria siinä 10 minuutin päässä. Muutenkin on nyt tässä lähipiirissä jotain meneillään. Itse en tapani mukaan oo millään tapaa osallisena, enkä aio sellaiseksi tullakaan. En oo ikinä oikein perustanut tuollaisesta draamailusta. 

Omakin lähtö alkaa olla pikkuhiljaa lähellä. Vajaa sata päivää viimeiseen työpäivään. Eihän se oo kun kolmisen kuukautta. Isot tantat järjestöllä ovat tykittäneet viestiä oikein urakalla. Ensin kysyivät tahdonko extendata. Pienen pohdiskelun ja juu-ei-arpomisen jälkeen vastasin kieltävästi. Nyt muistuteellaan että lentolippuja pitäisi jo kysellä eikä miulla oo vielä minkään valtakunnan suunnitelmaa, minä päivänä aion olla lähdössä. Travel month -suunnitelmat on ihan auki, joten en tiiä haluunko lentää kotiin heinäkuun lopussa. elokuun alussa vai elokuun puolivälissä. Eilen kuitenkin sain tietää, että Ineksellä on lomaviikko samaan aikaan ja hänestä saisin mahdollisesti reissukaverin. 

Maanantaina sain puhelun iskältä ja kysyi haluanko lähteä käymään Kaliforniassa. Ollaan sit ens viikon perjantaina lähdössä käymään Los Angelesissa. Kyllä käy. Muutakin kivaa tulossa näiden viimeisen muutaman kuukauden sisään. Havaijin reissu ensi kuussa ja kesäkuussa sitten Kanada ja Niagara Falls. Niin ja tietysti se travel month.

Diagnosoin itseltäni juuri bentsoyyliperoksidiallergian. Naama on tulessa, kiitos Targetin halpis Proactivin, joka tuota, mm. EU:ssa kiellettyä ainetta sisälsi. Ei huvittais mennä ostamaan uusia naamanpesuaineita kun ei oikein ole rahaa. Palkkaa saan vasta ensi viikolla ja verotkin pitäisi maksaa. En ees tiiä miten se toimii. Tarviin myös uudet farkut kun vanhat on rikki. Mut ei oo rahaa. Travel monthillekin pitäisi säästää ja alkaa jo ostelemaan ja varailemaan kaikkea. Ei se parisataa viikossa olekaan niin iso raha, jos mielii matkustella ja tehdä muutakin kivaa täällä. 

Ärsyttää myös se kun oon jo syöny melkein kaikki karkit, mitä suomivieraat toi mukanaan. Ja maksamakkaran. Pakkasessa on vielä pussillinen ruisleipää, mutta ei maksamakkaraa. (Isi tuo lisää!) Onneksi on vielä karjalanpiirakoita loppuajaksi. Kiitos mummi niistä! Ja toinen mummi lanttukukosta! Yhdeksän kuukauden kohdalla alkaa tosiaan vähän nyppimään tämä jenkkiruoka. Paitsi Chipotle. Chipotle is love, Chipotle is life.

Ärsyttää tosi moni asia, mutta silti täällä on vieläkin ihan sika kivaa. Totuus iski vasten kasvoja kun tajusin, että täältä pitää kohta lähteä pois. Takaisin Suomeen. Ei. Tuntuu kuin vasta olisin tullut. Oon odottanut kotiinpaluuta jo pitkään ja laskenut päiviä, mutta toisaalta tuntuu, ettei täältä tahtoisi lähteä ollenkaan. Jos ei kotona odottaisi mikään, varmaan jäisinkin. Tai ehkä en. On tää au pairius loppujenlopuksi aika puuduttavaa. On kiva palata Suomeen, mutta silti haikeaa kun pitää jättää jokin asia lopullisesti taakseen. Pitää nauttia näistä viimeisistä kuukausista. Kesä on tulossa ja se tekee onneksi kaikesta vielä vähän kivempaa.

Tässä vielä loppuun Mikael ja muurahaiskarhu.

Edit: Moni tuli tän postauksen jälkeen huolissaan kyselemään miten miulla menee ja onko kaikki hyvin. On! Kaikki on tosi hyvin. Tää oli tosiaan kirjoitettu puoliunessa juuri ennen nukkumaanmenoa ja tasan sitä mitä päähän sattui sillä hetkellä pälkähtämään. Yritin valittaa asioista pitämällä kokonaiskuvan kuitenkin positiivisena, mutta se ei tainnutkaan mennä ihan niin kuin suunnittelin. Kaikki kuitenkin on hyvin eikä oo mitää syytä huolehtia miusta!