Application done!

Nyt se sitten lähti! Hakemus CC:lle. Sain sen valmiiksi perjantai-iltana kun vihdoin sain hampaat irvessä tarinoitua jotain bullshittiä host family -kirjeeseen. Lauantaina miulle oli tullut sähköpostiin ilmoitus, että olen jossain early matchingissa vaikka en ollut edes lähettänyt hakemusta vielä. Äsken sitten soitin CC:n toimistoon Tukholmaan ja sönkötin englantia puhelimeen (en ollut älynnyt, ettei siellä ole suomalaista henkilökuntaa niin tuli vähän puskista) ja kyselin mitä nyt pitää tehdä. Hakemus lähti ihan äskettäin ja nyt pitäisi enää postittaa lääkärintodistukset sun muut lippulappuset ja odottaa vain, että hakemus hyväksytään niin pääsen aloittamaan ihan kunnolla oikeaa matchingia!

Alkuviikosta ajatukset lähdöstä heitteli vähän ääripäästä toiseen ja en ollut enää varma uskallanko jättää kaiken täällä ja lähteä. Eemeli sitten vähän potki päähän ja sai miut muistamaan, minkä takia alunperinkin haluan lähteä. Nyt kun tää hakuprosessikin alkaa olla jo pidemmällä, niin olen jo tosi innoissani lähdöstä. Se nyt on kuitenkin vain vuosi ja sen jälkeen on loppuelämä aikaa nyhjätä Suomessa ja käydä koulua sun muuta tylsää. Nyt aijon nauttia näistä viimeisestä neljästä kuukaudesta, mitä Suomessa vielä vietän.

Maailma on tehty meitä varten

Kai tännekkin nyt pitää tulla päivittelemään kuulumisia kun ei muuten tunnu tänne tulevan mitään sisältöä. Penkkarit siis olivat viikko sitten ja niistä vähän kuvia olkaatte hyvä:

Ihana 3A <3

Ainoa skumppa mitä tax freesta sai menomatkalla...

Yksi lukioajan ikimuistoisimmista päivistä oli kyllä penkkaripäivä. Ilmassa oli samalla iloa ja juhlaa sekä haikeutta, kun viimeisiä kertoja koulun käytäviä tallataan ja ollaan valtijaita. (oon käyny koululla pari kertaa penkkareiden jälkeen ja huomaa kyllä, että valta on vaihtunut) Abishow oli aivan huikean hieno ja itku tuli siinä vaiheessa, kun jaoimme ryhmänohjaajille lahjoja ja lauloimme ro:llemme Sirpalle oman versiomme Arttu Wiskarin Sirpa-biisistä. Koko luokan yhteinen ryhmähali sai tuntemaan, että pääsi juuri oikeaan paikkaan ja oikealle luokalle. 

Nyt pitää vielä jaksaa tsempata kirjoituksiin jotta nyt saadaan tämä lukio siltäkin osin kunnialla läpi. Host family letterkin odottaa tuolla wordin sivulla kirjoittamistaan...

Haastattelu

Huh vihdoinkin sain jotain järkevää kirjoitettavaa! Otin viime viikolla pari päivää omaa lomaa koulusta ja ajelin pikku-Fiestalla Tampereelle. Olin varannut torstaille au pair -haastattelun joka käytiin Stockan kahvilassa. Tuleville au paireille tiedoksi, että ei ole mitenkään vaikea tai pelottava. Ensin kysellään muutamia kysymyksiä suomeksi, jonka jälkeen on englannin kielinen osuus, jossa pitää myös vastailla kysymyksiin ja esim. "soittaa" hätäkeskukseen. molemmissa osioissa meni ehkä 20 minuuttia, jonka jälkeen käytiin vielä läpi hakemusta, jonka olin saanut kuvia ja host family -kirjettä vaille valmiiksi. Pieniä parannuksia ja korjailuja kuulemma pitää vielä tehdä ja sitten se on ready.

Muuten viikonloppu meni pääasiassa sohvalla kissahousut jalassa, Eemelin kainalossa, joten sanoisinko että aika hyvin. Yritin vähän saada luettua kirjoituksiin, kun olin perjantaina päivällä yksin kämpillä, mutta ei jotenkin riittänyt intoa yhtään. Mitään muuta järkevää en siis saanut tehtyä kuin penkkaripuvun hankinnan! Ihmeen ajoissa sain sen hankittua, koska yleensä tällaisissa tilanteissa en vielä viikkoa ennen tiedä mitä ihmettä laitan päälle. Sama linja jatkui kun löysin eilen mekon yo-juhliin! Tilaan sen heti kun saan jostain taiottua tilille vähän lisää rahaa.

Eilen oli sitten viimeinen koulupäivä ja miulla alkoi kesäloma! (paska läppä, jota olen heittänyt kaikille) Tänään sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja aloitin tuon armottoman luku-urakan ihan tosissani. Tuo kirjapino on kyllä, jotenkin pelottavan korkea, enkä tiedä pitäisikö rueta rukoilemaan, että siitä selviäisi kunnialla vai mitä.

2014 - The time of my life

Nyt kun oon taas ekaa kertaa pariin viikkoon kotona ihan yksin, kun Eemeli lähti eilen takaisin Tampereelle, ajattelin tulla blogiakin taas päivittelemään. Haluan nyt jotenkin tähän summata viime vuotta, joka oli yhtään liioittelematta elämäni paras ja jonka aikana olen kasvanut niin paljon henkisesti ja olen nyt onnelisempi kuin ikinä. Saattaa kuulostaa just sellaselta lässynlää-lätinältä, jota jokaisen facebook sivulla vuoden vaihtuessa oli, mutta kuulostakoot. Pläjäytän tähän samalla myös satunnaisia kuvia viime vuodelta, joten jos joku nyt näistä mielensä pahoittaa niin let me know!

Kaikkihan alkaa ihan siitä viime uudesta vuodesta, jolloin tutustuin ihmisiin, joita ilman en nykyään voisi kuvitella eläväni. Tein asioita, joita en ehkä ihan loppuun asti miettinyt, mutta joita en kadu pätkääkään. Alkuvuosi oli lähinnä pilvilinnojen rakentelua ja muutenkin kaikki tuntui niin täydelliseltä. Helmikuussa täytin 18 jota seurasi juhlimista, juhlimista ja vielä vähän lisää juhlimista. Oli vanhojen tansseja ja -matkoja ja muutakin baareilua ja juotua tuli kyllä suhteellisen paljon. Elämä oli silti ihanaa ja nautin siitä sen minkä pystyin.

Maaliskuun alussa ne pilvilinnat sitten alkoi romahdella ja olin henkisesti tosi rikki ja yksin. Vietin kaiken vapaa-ajan yksin ja tuntui, että ei ollut ketään kenelle puhua. Viikonloput olivat yhtä tuskaa. Ainoa positiivinen asia oli tanssi, joka auttoi jaksamaan, sekä tietysti joku positiivinen ääni takaraivossa, joka sanoi, että kaikki muuttu vielä paremmaksi. Myöhemmin keväällä sitten aloin ottaa itseäni niskasta kiinni ja sosiaalistumaan. Jotenkin myös tuli tilaisuuksia nähdä ja tutustua paremmin ihmisiin. Kakkosten risteilyn ja vapun aikoihin olin jo takaisin jaloillani samana positiivisena ihmisenä kuin aina ennen. Päätin, etten anna muiden ihmisten vaikuttaa omaan onnellisuuteen.

Kesällä, juuri kun olin päättänyt etten ainakaan mitään miehiä tarvitse tai edes halua elämääni, jotain tapahtui. Eemeli tapahtui. En nyt rupea meistä mitään sen suurempaa rakkaustarinaa kertomaan, mutta ne monet tylsät illat ja Murun terassilla käynnit teki miun kesästä elämäni parhaan ja ikimuistoisimman. Tottakai vietin aikaa myös kavereiden kanssa, tehtiin reissuja ja seikkailtiin ja riehuttiin rokissa.

Syksy koitti, koulu alkoi, Eemeli muutti pois, yo-kirjoitukset. Mahtavan kesän jälkeen tuntui haikealta aloittaa taas koulu ja opiskelu, johon todellakin piti sitten panostaa. Jotenkin sitä kuitenkin jaksoi ja jaksaa edelleen. Kirjoitukset ei syksyllä menneet ihan niin hyvin kuin odotin, mutta en ole antanut sen haitata. Tampereella on tullut käytyä aina kun kukkaro antaa myöten, joten jos ei muuta, niin olen ainakin oppinut säästämään rahaa sellaiseen, mitä todella haluan.

Loppuvuosi on oikeastaan ollut sitten perus tasaista rullausta. Olen kuitenkin tällä hetkellä onnellisempi kuin ikinä ennen. Tuntuu vain, että elämässä on tällä hetkellä kaikki hyvin, mahtavia kavereita, ihana poikaystävä, koulussa menee suhteellisen hyvin, eikä oikeastaan mikään sen suurempi paina mieltä alas. Jouluna miulla oli ekaa kertaa moneen vuoteen kunnon joulufiilis ja sain rauhoittua ja levätä ja viettää lomaa yhden hölmön kanssa.

Vuosi 2014 oli siis jotenkin todella erilainen aikaisemmista, parempi. Olen nauranut ja hymyillyt paljon ja tuntenut ihan todellista iloa. Oon samalla myös itkenyt enemmän kuin varmaan ikinä. Oon pettynyt ihmisiin, ikävöinyt tai sitten ihan itkenyt ilosta. Oon löytänyt ympärilleni ihmisiä, joille ei tarvitse esittää mitään, ja jotka arvostaa minua omana itsenäni. Oon rakastanut ja tuntenut itseni rakastetuksi. Oon tehnyt asioita, joista pidän ja nautin ja ihan vaan yksinkertaisesti ollut onnellinen. Oon oppinut nauttimaan elämän pienistä jutuista. Innolla odotan mitä 2015 tuo tullessaan!

Jouluja

Blogin päivittely on vähäksi aikaa jäänyt, kun ei ole tuon hakuprosessin kannalta tapahtunut hirveämmin mitään uutta. Rikosrekisteriotteen sain pienen säätämisen ja hämmennyksen jälkeen tilattua ja terkkarillekin olen käynyt juttelemassa lääkärinajoista. Hakemustakin on jonkun verran tullut täytettyä, mutta sekin on vielä aika vaiheessa. Yhdet suositukset olen jo saanut ja toiset odottaa ja parille pitäisi vielä ne kaavakkeet lähettää niin ne on ainakin jo pois alta.

Joulun alla on pitänyt aika kiirettä, mutta nyt on kaikki jouluhommat tehtyä ja oon vaan nauttinut lomasta ja tunteillut sitä, kun ensi jouluna olenkin sitten vissiin jossain ihan muualla. Joulu miulle tuli jo sunnuntaina, kun sain Eemelin vihdoin meille. Lähti mokoma kuitenkin jo kotiin Rääkkylään, mutta joulun jälkeen menen itekkin sinne ja saadaan olla yhdessä loppuloma.

Ei miulla ollut oikeestaan minkään valtakunnan asiaa, mutta aattelin vaan tulla muistuttamaan olemassaolostani ja toivottamaan kaikille hyvää joulua!

Suomi, Finland, perkele!!

Tänään se iski taas. Koti-ikävä. Whaat? Vietän kotona ja Suomessa vielä yli puoli vuotta ja silti tulee koti-ikävä. Ei hyvää päivää... Koulun tämänpäiväisessä ylioppilas- ja itsenäisyysjuhlassa Karjalaisten laulua laulaessa todellisuus iski taas vasten kasvoja. Ensi vuonna vietän itsenäisyyspäivää ihan yksin valtameren toisella puolella. Piti oikeasti tsempata, etten ruennut kyynelehtimään siinä periaatteessa ilman syytä. Edessä oli vielä Finlandia-hymni (johon tänään rakastuin ihan todenteolla!) ja Maamme-laulu. Voin sanoa, että oli pitkät minuutit niiden aikana.

Aloin oikeasti miettimään tätä omaa suomalaisuutta. Vaikka tänäänkin oli kylmä ja harmaa päivä ja olisi mieluummin voinut olla missä tahansa maailman kolkassa, niin silti tää on ehdottomasti maailman paras ja kaunein maa. Tänne kuulun. Synnyinmaahan. Haluan nähdä maailmaa mahdollisimman paljon ja kokea erilaisia kulttuureita, mutta silti kotiin on aina hyvä palata. Vaikka Jenkkeihin lähdenkin, ja kuka tietää minne muualle vielä tulevaisuudessa, olen aivan varma siitä, että Suomeen palaan aina lopulta. Kotiin.

En koe olevani mitenkään yli-isänmaallinen, mutta tottakai arvostan kaikkea mitä Suomen eteen on tehty ja mitä se tekee minun eteen (eilenkin pärähti opintotuet tilille ihan hups vaan). Aina sitä ei vaan oikeasti huomaa, miten hyvin meillä asiat on. En nyt rupea tässä kirjoittamaan romaania hyvinvointivaltiosta ja Afrikan lapsista, koska kaikki tietää ne asiat kuitenkin. Välillä on kuitenkin ihan hyvä miettiä tällaisiakin asioita. Eilen satuin vielä katsomaan tämän ja tajusin,että on se Suomikin aika kaunis maa!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tuli nyt vähän taas tämmönen postaus.

Au pair info ja höpinää

Okei, oon nyt saanut vähän  koottua ajatuksia tuon edellisen, sanoisinko sekavan, postauksen jälkeen ja jaksoin jopa tulla tänne blogin puolelle kirjoittelemaan. Au pair info oli siis viime torstaina ja aika kattavasti kerrottiin kaikki mahdollinen hakuprosessia ja itse au pair vuotta koskien. Joensuussa kun ei ihan varsinaisia infotilaisuuksia järjestetä, niin olin sitten online-infossa. Sain sähköpostiin linkin, jolla pääsi CC:n jonkunlaiseen chat huoneeseen jossa sitten oli ehkä yhteensä 10 (mahdollisesti) tulevaa au pairia ja Cultural Caren Susanna, joka oli itse ollut au pairina muutama vuosi sitten. Hän kertoi meille ohjelmasta ja näytti samat diat kuin "oikeissa"infotilaisuuksissa ja chatin kautta sai esittää kysymyksiä  jos jotain tuli mieleen. Tosi hyvin tuli kaikki selville eikä jäänyt yhtään sellainen apuaentiedämitätehdäseuraavaksiäääää-fiilis.

Seuraavat askeleet meikäläisellä olisi sitten haastattelu ja hakemuksen tekeminen. Hakemusta aloin jo täytellä niiltä osin, mihin jaksoin sillä hetkellä panostaa, tyyliin omat tiedot ja muu perusshitti. Haastatteluun miun pitää lähteä sitten jonnekkin vähän kauemmas, koska Joensuussa ei niitäkään järjestetä. Pääsen Tampereelle käymään vasta tammikuussa, joten vähän on nyt sitten taukoa tästä prosessista. Ilman haastattelua ei siis voida hyväksyä ohjelmaan. Pitäisi myös käydä terveystarkastuksessa ja rueta jo kyselemään suosituksia... Huh hirveästi kyllä hommaa ja yritän nyt saada nämä kerrankin ajoissa hoidettua ettei sitten jää viime tippaan ja tule paniikkia niin kuin miulla yleensä on tapana.

Hieman on nyt tässä viimeisen viikon ollut ristiriitaiset tunteet lähdön suhteen, kuten edellisestä postauksesta tuli ehkä ilmi. Oon kuitenkin lueskellut muiden au pairien blogeja ja tällä hetkellä jo enemmän innoissani lähtemään. Tässä on onneksi vielä aikaa henkisesti valmistautua ja psyykata itseään tulevaan. Muistuttelen itselleni jatkuvasti, miten oon aina tätä halunnut ja miten mahtava kokemus se tulee olemaan. Sillä jaksan eteenpäin hetki hetkeltä positiivisemmin mielin.

Nyt heitän jenkkiajatukset hetkeksi pois mielestä ja rupean kattomaan The Joulukalenteria! Hyvää joulukuun alkua kaikille!