Matcheja matcheja

Voisi olla ihan hyvä päivitellä tätä blogiakin aina välillä... Matcheja on tullut sillä tavalla, että yksi perhe matchautui miulle _kolmesti_ peräkkäin. En tiedä mistä johtui, mutta viime viikon maanantaina sain sitten jo ihan uuden matchin. Venäläis-amerikkalainen perhe virginiasta, äiti, isä ja kaksi lasta. En ollut alun alkaenkaan ihan hirveän innostunut perheestä ihan jo senkin takia, että heidän hakemuksensa oli aika tyhjä. He kuitenkin ottivat yhteyttä ja skypeteltiinkin tuossa lauantaina, ja sanoivat, että haastattelevat vielä pari au pairia ennen kuin tekevät päätöksen. Tänään sitten kirjauduin profiiliini ja perhe oli sieltä hävinnyt. Toisaalta olen aika helpottunut, koska en ollut itse vielä oikein varma perheen suhteen, vaikka he skypessä vaikuttivatkin ihan mukavilta. Miusta olisi kuitenkin ollut ihan kivaa ja kohteliasta ilmoittaa, etteivät minua valinneet eikä vaan hävitä sanaakaan sanomatta. No, mutta nyt odotellaan vaan uusia matcheja ja toivotaan, että se perhe löytyisi mahdollisimman pian. Lähtöpäiväkin häämöttää jo 76:n päivän päässä!

Videota

Elieli vähän päivitystä taas viime postauksen jälkeen. Virginian perhe ei siis ikinä vastannut tai ottanut yhteyttä mitenkään muutenkaan ja olivatkin sitten jo parin päivän päästä hävinneet miun profiilista kokonaan. Harmitti kyllä vähän, koska se oli nyt tähän mennessä ensimmäinen perhe, joka oikeasti tuntui hyvältä ja "omalta". En kuitenkaan jäänyt sitä sen enempää surkuttelemaan, koska tiedostin jo alun alkaen, että aina ei saa sitä haluamaansa perhettä ja että tässä matching-prosessissa voi kestää pitkänkin aikaa. Sen perheen jälkeen on nyt tullut yhteensä kolme matchia, joista mikään ei ole oikein herättänyt suurempaa kiinnostusta. Jostain syystä yksinhuoltajaäidit ovat olleet kiinnostuneita...

Nyt sain kuitenkin tehtyä sen viimeisen jutun, millä itse pystyn enää tähän matchingiin vaikuttamaan, eli videon! Miun piti se alunperin tehdä jo maanantai-aamuna ennen liikenteeseen lähtöä, mutta sängystä nouseminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta eikä aurinkokaan paistanut, joten ei olisi ollut tarpeeksi luonnonvaloa hyvään videoon (tekosyitä). Torstaina sitten sain pienestä flunssanpoikasesta huolimatta kaiken purkkiin ja loppuillan ja eilisen sitä editoin ja leikkelin ja eilen illalla sen sitten lähetin eteenpäin ja muutaman päivän päästä se pitäisi jo profiilissa näkyä!

Videon tekeminen ei loppujenlopuksi ollut niin suuri ja vaikea homma kuin olin kuvitellut. Laitoin paperille ylös juttuja, mitä kerron ja sitten selitin ne kameralle. Vähän outoa oli rueta sönköttämään englantia kameralle tyhjässä talossa, kun en ole ikinä edes videopäiväkirjan tyyppistä tehnyt. Kolme kertaa vedin homman läpi ja loppujenlopuksi valmiiseen videoon meni ainoastaan viimeisestä otosta otetut klipit. Kuvasin myös ulkoa ja näytin meidän taloa, sekä videomatskua lasten kanssa, jota nyt ei ollut kuin yhden videollisen verran. Niin ja auton ratissa tuli myös kuvattua! Haastavinta koko videossa taisi olla puhelimen pysyminen pystyssä kojelaudalla. En siis omista selfiestickiä enkä minkään valtakunnan jalustinta, joten leikin McGyveria ja askartelin navigaattorin telineestä ja ponnarista hienon jalustimen. Tietty olisi ehkä auttanut, jos olisin pyytänyt jonkun avuksi kuvaamaan, mutta ehehi kun minä ite!

Videosta tuli yllättävän hyvä, mutta silti aivan hirveä, joten en sitä ehkä tänne kehtaa laittaa, vaikka alunperin niin ajattelinkin. Oon niin huono puhumaan kameralle ja vähän se englantikin oli sönköttämistä, mutta toivon, ettei se hirveästi haittaa host-perheitä. Toivottavasti tää nyt tuottaisi lisää matcheja, koska kuulemma 70% perheistä ei edes katso au pairin hakemusta, jos profiilissa ei ole videota. Koska tiedän, että olen niin valovoimainen tähti ja kaikki olisitte kuitenkin halunneet nähdä tuon valmiin mestariteoksen niin lohdutukseksi laitan vielä viimeyönä kootun pätkän, jonka jo Instagramiinkin (annamonkeyy) laitoin, ja tässä on extended version:

Uutta putkeen

Viime postauksessa kerroin siis Kalifornian perheestä, johon miut oli matchattu. Ajattelin illalla käydä laittamassa perheen äidille kohteliaan vastaussähköpostin, etten perheeseen halua, mutta kun kävin vielä katsomassa profiiliani, niin perhe oli itse poistanut itsensä. Moneen päivään ei sitten kuulunut CC:n päästä mitään, eikä matchejakaan tullut.

Eilen sitten olin saanut uuden matchin Virginiasta. Perhe oli aivan ihana! 14-vuotias poika ja 9-vuotiaat kaksospojat sekä kaksi kultaista noutajaa. (Oon ite enemmän kissaihminen, mutta kultsit vie aina miun sydämen *hearteyesemoji*) Perhe asuu 15 minuutin ajomatkan päässä Washington DC:sta ja New Yorkiinkin on vain 4 tunnin matka. Heillä on mökki vajaan sadan mailin päässä, jossa pääsee harrastamaan kaikkea vesiurheilua ja muuta hauskaa. Perhe on muutenkin tosi aktiivinen ja harrastavat paljon.

Heti alusta asti perhe tuntui tosi hyvältä. Ainoa asia mikä epäilytti, oli sijainti. Olisin halunnut Kaliforniaan tai jonnekin lämpimään, mutta hakemusta lukiessani ihastuin perheeseen yhä enemmän, eikä sijainnilla enää ollutkaan sen suurempaa merkitystä. Tuolla alueella on sitä paitsi paaaaaljon au paireja, joten kavereita siellä saa ainakin, joka sitten on ehkä loppujenlopuksi tärkeämpää kuin ne palmupuut ja hiekkarannat. Perhe vaikutti tosi rennolta ja juuri sellaiselta mihin kuvittelisin sopeutuvani tosi hyvin. Heidän hakemuksestaankin sai sellaisen kuvan, että haluavat au pairin olevan enemmän perheenjäsen kuin pelkkä työntekijä.

En jäänyt odottelemaan heidän yhteydenottoaan, vaan laitoin heti heillepäin viestiä, että olisin kiinostunut juttelemaan heidän kanssaan skypessä. Kyttäsin koko eilisen päivän sähköpostiani, jos he olisivat vastanneet jotain, mutta vielä ei ole kuulunut mitään. Toiveikkaana odotan, koska tuo perhe vaikuttaa juuri sellaiselta missä voisin kuvitella koko vuoden viihtyväni.

TJ100

Tuntuu semisti oudolta, kun ei ole enää koulua, kirjoituksia eikä muutakaan opiskelua. Lähdin matikan kirjoituksista suoraan Tampereelle, tulin sieltä sunnuntaiaamuna ja maanantaina lähdinkin jo Rukalle. Eilen sieltä palatessa iski heti kotiovesta sisään astuessa oudon tyhjä fiilis kun ei ole enää mitään tekemistä tai velvollisuuksia koulun suhteen. Olen nyt tämänkin päivän maannut sängyssä ja katsonut animea ja lukenut uusia au pair -blogeja.

Kaiken viimeviikkoisen säätämisen jälkeen miun hakemus on vihdoin valmis! Keskiviikkoaamuna Culrutal Caren toimistolta soitettiin ja kerrottiin, että miut on nyt virallisesti hyväksytty au pair -ohjelmaan. Samana päivänä oli myös tullut perhe-match Kaliforniasta, mutta kun kirjauduin profiiliini, ei sitä enää ollut siellä. Eivät vissiin halunneet minua heille...

Tänään kuitenkin olin saanut uuden matchin Kaliforniasta. Perheeseen kuuluu isä, äiti sekä 7-,5- ja 3-vuotiaat pojat. Hakemuksessa ei perheestä kerrottu kuin perustiedot ja suurin osa hakemuksesta oli tyhjä. Perhe vaikutti kuitenkin ihan äärettömän mukavalta, mutta nuo poikien iät lähinnä epäilyttävät. En ole ikinä huolehtinut 3-vuotiaista ja joutuisin olemaan päivät pienimmän kanssa kotona. Itse haluaisin, että lapset olisivat ainakin koulu- tai tarhaikäisiä, joten tämä perhe ei siinä suhteessa ole se oikea. Perheen äiti oli jo laittanut sähköpostia ja kysynyt, jos voisimme skypetellä, mutta kutsu tuli niin lyhyellä varoitusajalla, että missasin sen. En ole vielä vastannut viestiin, koska ajattelin odottaa yön yli ja miettiä perhettä. Luulen kuitenkin, että tämä perhe ei ole se "minun perhe", koska se ei siltä alusta asti tuntunut.

Rupesin miettimään myös, olenko liian nirso perheiden suhteen. Yleensä jokaikisessä asiassa, oli kyse sitten uusista vaatteista tai puhelimista tai mistä vaan, vatvon asioita mielessäni pitkään, enkä vain tunnu löytävän mieleistäni kun mikään ei ole täydellinen. Pelkään, että niin käy myös tämän host-perheen etsimisen kanssa. Toisaalta tämä ole periaatteessa vasta toinen match, jonka pääsin näkemään, joten vielä ei ehkä ole syytä huoleen. Better safe than sorry, eli mieluummin odotan sellaista perhettä, johon oikeasti tuntuisi hyvältä mennä, kuin otan ei-niin-kivan perheen, joka nyt sattuu miulle heti matchautumaan. Kyllä se oikea perhe vielä jossain odottaa!

Niin ja otsikkoon viitaten; jos nyt pääsen lähtemään toivomanani päivänä, lähtöön on enää tasan 100 päivää! Apua!

First match!

Viime postauksen jälkeen on ollut aika paljon säätämistä tuon hakemuksen kanssa. Se siis tuli bumerangina korjausehdotusten kanssa takaisin. Okei ei siinä mitään, mutta sitten huomattiin, että miulla ei olekaan tarpeeksi toteennäytettäviä lastenhoitokokemusta. Sitten piti rueta metsästämään puhelinnumeroita päiväkodilta jossa olin tetissä ja kaikkea muuta säätämistä kirjoitusten sun muun ohella, mutta nyt kaikki pitäisi olla kondiksessa ja alkuviikosta pitäisi saada hakemus ihan lopullisesti valmiiksi. Sanon nyt jo valmiiksi kaikille tuleville au paireille: hankkikaa ihan kunnolla sitä lastenhoitokokemusta! Ainakin Cultural Carella tarkistetaan tosi tarkkaan, että oikeasti on se 200 tuntia plakkarissa. Itse nyt sain onneksi sumplittua kaikkien lastenleirien sun muun kautta tarvittavan määrän, mutta meinasi pieni paniikki jo iskeä, että mistä ihmeestä sitä pierasee 60 tuntia lastenhoitokokemusta parissa viikossa.

Tänään sitten olikin jo napsahtanut ensimmäinen match, vaikka miun hakemusta ei edes ole vielä siellä profiilissa. Perhe asuu Coloradossa, puolen tunnin matkan päästä Denveristä ja siihen kuuluu leski yh-isä, 11-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö. Aloin lukea heidän hakemustaan ja heti alussa tuntui, etten siihen perheeseen välttämättä halua. Olisin heidän ensimmäinen au pairinsa ja lapsille pitäisi puhua vain suomea. Tosi hienoa mennä toiselle puolelle maailmaa puhumaan suomea! Huoneeni olisi myös jonkun remontin keskellä eikä yövieraita ole sallittu. Oli perheessä kaikkea hyvääkin, mutta ei vain tunnu oikealta. Matcheissa on 24 tunnin aika, jonka jälkeen saa vasta hylätä perheen, joten pitää nyt antaa sen roikkua siellä siihen asti. Huijui nyt alkaa olla jo ihan innoissaan, kun tämä homma on jo näin pitkällä. Toivottavasti tulisi lisää matcheja nopeasti!

Edit. Tajusin muuten muuttaa asetuksista noita kommentointiasetuksia, joten nyt voi kommentoida myös anonyyminä, ilman google-tiliä!

Application done!

Nyt se sitten lähti! Hakemus CC:lle. Sain sen valmiiksi perjantai-iltana kun vihdoin sain hampaat irvessä tarinoitua jotain bullshittiä host family -kirjeeseen. Lauantaina miulle oli tullut sähköpostiin ilmoitus, että olen jossain early matchingissa vaikka en ollut edes lähettänyt hakemusta vielä. Äsken sitten soitin CC:n toimistoon Tukholmaan ja sönkötin englantia puhelimeen (en ollut älynnyt, ettei siellä ole suomalaista henkilökuntaa niin tuli vähän puskista) ja kyselin mitä nyt pitää tehdä. Hakemus lähti ihan äskettäin ja nyt pitäisi enää postittaa lääkärintodistukset sun muut lippulappuset ja odottaa vain, että hakemus hyväksytään niin pääsen aloittamaan ihan kunnolla oikeaa matchingia!

Alkuviikosta ajatukset lähdöstä heitteli vähän ääripäästä toiseen ja en ollut enää varma uskallanko jättää kaiken täällä ja lähteä. Eemeli sitten vähän potki päähän ja sai miut muistamaan, minkä takia alunperinkin haluan lähteä. Nyt kun tää hakuprosessikin alkaa olla jo pidemmällä, niin olen jo tosi innoissani lähdöstä. Se nyt on kuitenkin vain vuosi ja sen jälkeen on loppuelämä aikaa nyhjätä Suomessa ja käydä koulua sun muuta tylsää. Nyt aijon nauttia näistä viimeisestä neljästä kuukaudesta, mitä Suomessa vielä vietän.

Maailma on tehty meitä varten

Kai tännekkin nyt pitää tulla päivittelemään kuulumisia kun ei muuten tunnu tänne tulevan mitään sisältöä. Penkkarit siis olivat viikko sitten ja niistä vähän kuvia olkaatte hyvä:

Ihana 3A <3

Ainoa skumppa mitä tax freesta sai menomatkalla...

Yksi lukioajan ikimuistoisimmista päivistä oli kyllä penkkaripäivä. Ilmassa oli samalla iloa ja juhlaa sekä haikeutta, kun viimeisiä kertoja koulun käytäviä tallataan ja ollaan valtijaita. (oon käyny koululla pari kertaa penkkareiden jälkeen ja huomaa kyllä, että valta on vaihtunut) Abishow oli aivan huikean hieno ja itku tuli siinä vaiheessa, kun jaoimme ryhmänohjaajille lahjoja ja lauloimme ro:llemme Sirpalle oman versiomme Arttu Wiskarin Sirpa-biisistä. Koko luokan yhteinen ryhmähali sai tuntemaan, että pääsi juuri oikeaan paikkaan ja oikealle luokalle. 

Nyt pitää vielä jaksaa tsempata kirjoituksiin jotta nyt saadaan tämä lukio siltäkin osin kunnialla läpi. Host family letterkin odottaa tuolla wordin sivulla kirjoittamistaan...