This is Halloween

Nyt on koettu ihan oikea Amerikkalainen halloween! Oli pikkusen eri meininki, kuin meillä sillon reilu kymmenen vuotta sitten kun käytiin naapurustossa ruinaamassa karkkia ja saatiin korkeintaan kurkkupastilleja ja outoja katseita naapureilta.

Perjantaina nuoremman tytön koululla oli halloween-paraati, josse kaikki oppilaat kulkivat letkassa koulusta ulos, tekivät pienen rundin ja takaisin sisään. Tän vuoden ykköstrendi oli selvästi Star Wars ja Harry Potter. Elsoja oli muistaakseni vain yksi tai kaksi, mutta onhan Frozen kyllä jo "so 2013" (tämä kommentti tuli siis host-isältä!).

 Tuo pyykkikori oli miun lemppari!

Lauantaina oli sitten itse pääpäivä ja meillä talo koristeltiinkin ihan viime tipassa iltapäivällä. Nuoremman tytön kanssa myös kaiverrettiin kurpitsa portaille (ja diagnosoin itselleni samalla kurpitsa-allergian) ja itse käytin taiteellista lahjakkuuttani pikkukurpitsan koristeluun.

En muistanut valoisan aikaan ottaa talosta ja koristeista kuvaa, kun oli vähän härdelliä koko päivä kun piti olla naapureiden halloween-juhlissa viideltä. Omastakaan asustuksesta ei tullut otettua kuin kaksi kuvaa snapchatiin.

Jos nyt jollekin siis jäi epäselväksi, niin olin yksisarvinen. Sain tosi paljon kehuja tuosta asusta niin lapsilta kuin aikuisilta ja tiedä keiden kaikkien snapchatteihin pääsin myöhemmin illalla!

Tosiaan viiden maissa lähdettiin naapureiden halloween-juhliin, johon oli kutsuttu koko naapurusto ja porukkaa oli helposti lähemmäs toistasataa. Siellä about tunnin verran syötiin ja juotiin, kunnes lasten ryhmäkuvan jälkeen lapset hajaantuivat kuin muurahaiset lähimpiin taloihin trick or treatailemaan. Koitin kovasti pysyä perässä, mutta vähän pelotti tuollainen lapsilauma niin jättäydyin aluksi suosiolla sivummalle, etten joudu tallotuksi. Jossain vaiheessa vauhti sitten vähän rauhoittui ja lyöttäydyin nuoremman tytön ja hänen kahden kaverinsa mukaan karkkikerjäykselle. Oli tosi hauskaa ihan jo katsella, kun pihoja oli koristeltu tosi hienosti ja tottakai ilmainen karkkikin kelpaa aina! Ihan hyvän saaliin sainkin.

Loppuilta ei sitten taas mennytkään ihan niinkuin Strömsössä. Host-äiti heitti miut ensin saksalaisen Annan luo, josta melkeinpä heti otettiin uber Georgetowniin. Kuski ei oikein ymmärtänyt, minne olimme menossa ja sain kesken matkan vähän säätää reittien kanssa. Päästiinkin sitten perille ja koko M street oli ihan tupaten täynnä. Yllättävän hankalaa pitää kuuden ihmisen porukkaa kasassa tuollaisessa tungoksessa. Päätettiin lähteä kokeilemaan, joska päästäisinn yksiin bileisiin, jossa about kaikki au pairit olivat. Yksi promoottori jo meitä viittoi sisään, mutta kun koitti maksun aika, kaksi sankaria ilmoittaa, että heillä ei ole rahaa mukana. He jäivät siihen sitten säätämään ja poketkin jo hermostui, joten päätettiin jättää heidät sinne säätämään keskenään ja lähdettiin etsimään jotain muuta paikkaa. Kiitos viisaan kartturin, löysimme itsemme reilu tunti ja monta kilometria myöhemmin jostain päin Virginiaa, jossa mikään paikka ei ollut enää auki. Nuo kaksi säätäjää olivat sitten päätyneet joidenkin turkkilaisten kämpille ja pyysivät meitä mukaan. Eikun vaan uberia alle ja rättipoikkiväsyneenä kaikesta kävelystä vielä juhlimaan. Siellä vietettiin pari tuntia ja lähdettiin kaikki yhdessä kohti kotia, jonne lopulta pääsin 4.30. Ja tämä sillan kaiteeseen tarkentanut kuva öisestä DC:sta on siis muuten ainoa kuva, jonka tuona iltana otin.

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Tuota seikkailua lukuunottamatta halloween oli just sellainen kuin olin kuvitellut ja harmittaa vaan entistä enemmän kun tätä ei Suomessa ole. Niin ja nyt kun on halloween saatu alta pois oli tänään kaupassa käydessä ruskan tavoin oranssi muuttunut punaiseksi ja joulu koittanut. Että sitä odotellessa sitten!

DC High Heel Drag Queen Race

Viikonloppuna selailin ruokahuoneen pöydän ääressä DC:n häppeninkejä ja naureskelin ääneen kun bongasin sieltä drag queenien juoksukilpailun. Host-äiti innostui ja sanoi heti, että se on tosi hauska ja että voi tulla töistä silleen, että pääsen sinne, koska miun on kuulemma pakko mennä sinne. Niimpä sitten tiistai-iltana puolipakotettuna lähdettiin Evelinen kanssa metrolla kohti Dupont Circlea, jossa tuo kyseinen sprintti juostiin. Itse juoksukilpailuhan siis oli vasta yhdeksältä, mutta me mentiin paikalle jo kahdeksaksi. Saatiin tosi hyvät paikat maaliviivan tuntumasta, ottaen huomioon, että drag queenit olivat pyörineet siellä jo noin kuudesta alkaen.

Kuten näidenkin kuvien laadusta voi jo päätellä, ei niistä juoksukuvista tullut yhtikäs mitään. Ne harvat ja valitut, jotka minuu snapchatissa seuraa, näkivät kyllä monenmonta videota, mutta ei se juoksukisa itsessään ollut edes se suurin juttu enkä kyllä edes tiedä kuka sen voitti. Läheskään kaikki eivät edes juosseet! Päästiin onneksi vielä ottamaan selfieitä näiden leidien kanssa, jonka jälkeen lähdettiin kävelemään Starbucksin kautta takaisin metrolle.

Only miss the sun when it starts to snow

Tänään pärähti plakkariin tasan 100 päivää täällä suuressa Ameriikassa ja liekkö joku korkeampi voima vai mikä kun sen kunniaksi radiosta kaikui Finlandia-hymni. Tässä nyt oon tämän reilun kolmen kuukauden aikana oppinut arvostamaan Suomea ja suomalaisuutta tosi paljon enemmän ja aattelin nyt tämän sadan päivän kunniaksi kirjoittaa asioista, mitkä nyt vaan ovat Suomessa paljon paremmin. Asioitahan kun tunnetusti alkaa arvostamaan vasta siinä vaiheessa, kun niitä ei enää ole.

Julkinen liikenne
Ai että niitä kertoja, kun kirosin Joensuun bussiaikatauluja ja sitä, kun meidän peräkylille ei kulkenut busseja. Olisimpa tiennyt mihin täällä joudun... Kotona Suomessa  jouduin kävelemään jopa 200 metriä bussipysäkille eli puolet pidempi kuin täällä meidän lähimmälle pysäkille. Mutta. MUTTA busseja siitä pysäkiltä kulkee vain arkisin 6:30-9 sekä 15:30-18:30 eli juuri ne ajat kun olen töissä. Saan siis kävellä 2km toiselle pysäkille bussiin, joka kulkee viikon ympäri. Eikä siinä vielä kaikki. Metrot. Nuo ihanat maanalaiset junat, joiden takia oon monet hiukset päästäni repinyt. Arkisin niissä ei yleensä ole mitään ongelmaa. Kulkevat 10 minuutin välein tai useammin, mutta auta armias kun viikonloppu koittaa ja sitä todennäköisemmin on jonnekin lähdössä! Ne kulkee 20 minuutin välein, jos silloinkaan, koska raiteille tehdään korjaustöitä viikonloppuisin. Jossain jos joutuu metroa vaihtamaan voi odottelua tulla siis yhteensä lähemmäs 40 minuuttia. Yleensä siis jos jonnekin olen menossa, varaan vähintään kaksi tuntia matkustamiseen. Niin ja nämä siis ovat Amerikan mittapuulla hyvät julkiset yhteydet!

Karkit

Tätä en meinannut itsekään uskoa todeksi, mutta täällä ei ole hyviä karkkeja! Ainoastaan nämä maailmanlaajuiset tyyliin Skittlesit ja M&M's:it on syötäviä, mutta kaikki muu on pelkän muovin ja teollisuuden makuista. Pusseissa vielä mainostetaan että "artificially flavored" samalla kun suomessa suositaan päinvastaista. Täällä karkeista saa myös maksaa tuplahinnan Suomeen verrattuna. Irtokarkkeja ei pahemmin ole, ja kun on niistä saa pulittaa $7-8/pound, joka on karkeasti about puoli kiloa. Täällä karkkipusseissa on myös vaan sitä yhtä ja samaa karkkia, eikä tuommoisia Lauantai-, Remix-, Aarrearkku-tyylisiä lajitelmia ole ollenkaan. Eikä jumbopusseja. Suklaasta en edes sano mitään...

Musiikki

Suomipopin kuuntelijana on vähän ollut piinallista totutella näihin jenkkikanaviin. Ei sillä, että englanti kielenä häiritsisi tai mitään, sitähän tänne on tultu opettelemaan, mutta kun niillä on vaan korkeintaan ne 10 biisiä, mitä jokaikinen kanava soittaa koko ajan! Oon jo niin täynnä Fight Songia ja I Can't Feel My Facea sun muita renkutuksia, että v-käyrä nousee aina kun ne tulee radiosta. Eli toisinsanoen joka kerta kun kuuntelen radiota. Kerran host-tyttöä treeneihin viedessä paloi hermo ja laitoin Spotifysta oman Suomi-listan (SuomiFinlandPerkele!!! käykää tsekkaamassa) soimaan. Tyttörukka katsoi järkyttyneenä, kun ensimmäisenä pärähti soimaan Frederikin Volga. Niin ja kuka piru muuten on keksinyt, että USA:n ip-osoitteella ei pysty kuuntelemaan suomalaisia artisteja, hä?

Alkoholilait

Vaikka tässä nyt ollaan jo kolme kuukautta kärvistelty alaikäisenä absolutistina, kyrsii kyllä sekin fakta, että yllä näkyvän kuvan tapahtuma on täällä päin maailmaa periaatteessa laitonta. Mikä olikaan sen parempaa kuin puistobisse lämpimänä kesäpäivänä ilman kiirettä mihinkään. Täällä jos moista harrastaa, tulee poliisisetä vaihtamaan juomat sakkolappuun. Täällä ei myöskään saa harrastaa tuota ainakin Joensuussa suosittua autossa juomista samalla kun ajellaan pillurallia ympäri kaupunkia. Myöskään matkustajat eivät saa nauttia alkomahoolia kuskin ollessa selvinpäin. Joka paikassa on kyllä vaikka minkä sorttista tölkinpäällistä ja pussikalja-termihän otetaan täällä ihan kirjaimellisesti, mutta mitä tuossa nopealla googlettelulla luin, niin ei ne tee julkisilla paikoilla juomisesta yhtään sen laillisempaa.

Vapaa lapsuus

Vähän huono väliotsikko, mutta en parempaakaan keksinyt. Pointti on kuitenkin se, että täällä alle 12-vuotias (saattaa vaihdella osavaltioittain) tarvitsee ympärivuorokautista valvontaa, eikä heitä voi jättää yksin minnekään. Tuo miunkaan nuorempi tyttö ei voi kävellä yksin bussipysäkille tai naapuriin leikkimään, ei mennä kavereiden kanssa metsään leikkimään piilosta eikä jäädä yksin kotiin koulun jälkeen. Sen takia meitä au paireja ja muita lastenhoitajia on tässä maassa melkein joka perheessä. Jatkuvasti kuulee tarinoita au paireista, jotka ovat unohtaneet lapset autoon kun ovat käyneet Starbucksista kahvia itselleen ja takaisin tullessa on ollut poliisipartio odottamassa ja heitteillejättösyytteen kanssa toivottamassa hyvää matkaa takaisin kotimaahan. 

Suomalainen maito

Täkäläinen maito on ihan hirveää imelää litkua enkä ole sitä täällä juonut muuten kuin murojen kanssa. Kiitos geenien, osteoporoosi uhkaa meikäläistäkin mummelina, joten olen joutunu napsimaan kalsium-tabletteja maidon sijasta, koska jäätelön ohella ei pahemmin tule maitotuotteita syötyä. En myöskään tiedä mitä miun hampaat tykkää kun oon vaihtanut ruokajuoman omenamehuun ja diet cokeen. Olispa vaan kunnollista maitoa...

Suomi vs. Amerikka

Tää postaus on lojunut tuolla luonnoksissa jo varmaan pari kuukautta, niin nyt aattelin vihdoin kirjoittaa tämän loppuun ja julkaista. Jokaikinen au pairhan kirjoittaa tästä aiheesta ja niin haluan minäkin! Eli Suomen ja Amerikan erot. Tai ihan vaan outoja tai erikoisia asioita, joita olen itse täällä rapakon takana huomannut. Näitä tulee vielä monta monituista, mutta tässä ensimmäinen osa:

Liikenne
Tämä asia on ehkä tähän mennessä ketuttanut eniten näissä kulttuurieroissa, ja vaatinut eniten totuttelua. Ensinnäkin täällä on stop-merkkejä lähes joka risteyksessä. Ja niihin myös pitää pysähtyä. Täällä ei olla vissiin vielä oikein tajuttu kärkikolmioiden hienoutta. Myöskin tasa-arvoisessa risteyksessä kohdatessa ei väistetä oikealta tulevaa vaan se joka oli risteyksessä ensin, menee ensin! Tää tuo jännitystä elämään ja oppii ehkä tarkkailemaan muita autoilijoita paremmin. Myöskin osavaltiosta riippuen liikennevaloissa saa punaisella kääntyä oikealle (olettaen, ettei ketään ole vihreällä valolla tulossa eteen) ellei sitä ole erikseen kielletty. Olen tähän jo pikkuhiljaa oppinut, joten vähän jänskättää, miten sitä sitten taas suomessa muistaa jäädä odottelemaan... Näillä on myös liikennevaloissa kamerat, eli jos ajat luvatta punaisia päin niin naps, ja sakko perään. Normaalit peltipoliisit taas ovat toisella puolella tietä ja ottavat kuvan takaapäin (koska joissain osavaltioissa vaaditaan vain takarekisterikilpi). Sain tietää tämän vasta kun luulin, että kamera oli välähtänyt miulle ja että eka ylinopeussakko oli jo tulossa.

Autot

Liikenteestä päästään aasinsillalla näppärästi autoihin. Missä ovat minit, smartit ja muut näppärät mopoauton kokoiset kaupunkiautot, joita keski-Euroopassa näkee kaikilla (jos näkee t. meinasin jäädä smartin alle Pariisissa). Niitä vaan ei ole. Kaikki ovat noita pikkubussin kokoisia maantielaivoja, joiden sisätilaan mummin pikku-Nykerö mahtuisi vaivatta. Kun siitä pikku-Fiestasta vaihtaa tollaiseen maantielaivaan, joka meilläkin on, on siinä pikkuisen totuttelua aluksi. Ihan jo sekin, että sinne autoon kiivetään, eikä vain istuta. Lisäksi täällä suurinpiirtein kaikki autot on automaattivaihteisia.

Hanavesi

Täällä tuota hanasta tulevaa vettä puhdistetaan niin rankalla kädellä, että se maistuu ihan kloorilta. Monissa talouksissa täällä on jääkaapin ovessa sellainen hieno laite (kuvassa), mistä saa filtteröityä, normaalin makuista vettä. Meillä ei niin hienoa jääkaappia ole, mutta jääkaapissa on thank god kannu, jossa on filtteri. Training schoolilla näin myös monella juomapulloja, joissa oli korkissa jonkin sortin filtteri. 

Kierrätys

Pysytään nyt vielä täällä kodin ja keittiön puolella. Täällä näiden kierrätyssysteemi on vähän jännä. Ensinnäkin täällä on siis keittiön altaissa garbage disposal eli jätemylly (kuvassa). Sinne siis voi heittää esim pienemmät ruuantähteet tai mitkälie rippeet nyt onkaan sattunut lautaselle jäämään. Kaikki moska huuhdellaan viemäristä alas, painetaan nappia, jolloin kuuluu karmea hurina kun mylly pilkkoo kaiken tavaran pieneksi silpuksi. Siitä, mihin ne menee siitä, miulla ei ole mitään hajua, mutta vissiin ne jonnekin säiliöön menee mikä sitten pitää tyhjentää. Muuten ainakin meillä on sekajäte sekä "recycle". Recycle tarkoittaa siis muoveja ja pahveja jotka lykätään pihalla oleviin pönttöihin. Ne sitten varmaan joku reppana lajittelee vielä erikseen jossain jäteasemalla.

Small talk

Tämä on ollut tälläiselle suomalaiselle introvertille hyvin vaikea sisäistää ja opetella enkä sitä vieläkään osaa. Yleensä kun myyjä kaupassa kysyy "how you doing?" meen ihan hämilleni ja soperran vaan jotain tervehdystä. Joskus harvoin vastaan ja vielä harvemmin kysyn mitä heille kuuluu. En oikeasti tiedä, miten noissa tilanteissa pitäis oikeasti toimia, koska faktahan on se, että sitä H&M:n myyjää ei oikeasti kiinnosta pätkän vertaa mitä sulle kuuluu! Oon nähnyt pari tapausta, missä myyjä on kävellyt kohti, sanonut tuon heyhowyouredoing-litanian ja jatkanut matkaansa edes odottamatta vastausta. Se vaan on tapa ja siihen on kyllä jokin kaavamainen menettelytapa (koska pahin, mitä voit tehdä on oikeasti alkaa selittää viime viikonlopun tapahtumia), mutta jotenkin miun päähän ei vaan uppoa, miksi miun pitäisi vain kertoa jollekin että "hyvin menee" vaikka ei ehkä menisikään. Ja se, miksi kysyisin jonkun random-myyjän kuulumisia, kun ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta! 

Värikynät

Loppuun vielä hyvin random aihe, jonka keksin hetkeä ennen, kuin olin painamassa "julkaise"-painiketta. Täällä lapset ei käytä puuvärejä vaan väriliituja. Ostin tuossa joku aika sitten itselleni värityskirjan (ikuinen lapsi) ja pitihän sen kaveriksi nyt kunnon värit saada. Helpommin sanottu kuin tehty. Kissojen ja koirien kanssa sai etsiä puuvärejä kriteerein "halpa" ja "yli 12 kpl". Niiten väriliitujen seassa ainoat vaihtoehdot olivat lähinnä ne kuuden värin turhakkeet tai sitten ihan kunnon ammattilaisvärit, joista saa maksaa itsensä kipeäksi. Lopulta onneksi löysin lelukaupasta nuo kriteerit täyttävät kynät, mutta viikkoja niitä kyllä etsinkin!

Museoita

Huh. Unohtunut nämäkin päivitellä! Toissaviikolla koitettiin Evelinen kanssa keksiä lauantaiksi jotain tekemistä, mutta koska hurrikaani Joaquinin takia ilma oli kylmä ja sateinen, piti sen tekemisen olla sisätiloissa. Päätettiin sitten lähteä kiertämään DC:n museoita. Täällä kaikki museot ovat siis ilmaisia, joka on mielestäni ihan mahtavaa, koska muuten tuskin tulisi au pair palkalla niissä käytyä. Täällä toimii myöskin Smithsonian instituutti, jolka käsittää mm. ainakin 9 museoa, joista lähes kaikki on sijoitettu tuohon National Mallin viereen. Käytiin ensin tsekkaamassa (myös Night At The Museum 2:sta tuttu) Smithsonian Natural History Museum ja koska aikaa jäi vielä, päätettiin mennä vielä (samaisessa leffassa nähtyyn) Air And Space Museumiin katsomaan pikaisesti lentokoneita ja raketteja (ja läskeilemään mäkkäriin).

 Löysin Maisan serkun :3

 Tältä se hurrikaani sitten näytti...

Parasta noissa museoissa oli se, että siellä oli nähtävän lisäksi myös paljon tehtävää! Varsinkin tuolla Air And Space museossa oli pelejä ja kaikkea muuta asiaan liittyvää ja opettavaista (hox hox au pairit! Viekää host-lapsenne museoon!). Meillä vaan oli niin kiire loppuajasta, ettei keretty jäädä pelailemaa, mutta pitää ehkä käydä joku kerta uudemman kerran.