Arkea + Washington DC

Eka työviikko takana ja toinen edessä! Viikko meni ihan yllättävän hyvin. Osasin viedä tytöt oikeisiin paikkoihin oikeisiin aikoihin enkä eksynytkään kertaakaan (paitsi yhtenä iltana kaupoilta tullessa). Perjantaina host-iskällä oli hammaslääkäri Friendship Heightsissa, joten nuoremman ollessa leirillä, lähdettiin tuon vanhemman kanssa samalla reissulla tsekkaamaan Friendship Heightsin kaupat. Guessien ja Luis Vuittonien ohi käveltyämme ensimmäiset kaupat mihin uskaltauduimme sisään olivat GAP ja Banana Republic. Hinnat nähtyämme tehtiin u-käännös ja mietittiin, mitä ihmettä teemme sen ajan kun host-isä on hammaslääkärissä. Lähdettiin sitten kävelemään katua vielä eteenpäin ja nähtiin H&M ja sisälle rynnättyämme sekosimme molemmat. Itsekin vein sovituskoppiin 8 vaatetta, joista sitten lopulta vein kassalle vain kaksi. Rakastan H&M:ää ja Amerikkaa ja halpoja hintoja!

Käytiin samaisena päivänä myös avaamassa miulle pankkitili, jotta hostit pystyvät maksamaan miulle palkkaa. He olivat aikaisemmin jo käyneet kysymässä, mutta kukaan ei ollut luvannut heille tiliä ilman kuukausimaksuja. LCC kehotti meitä kokeilemaan uudestaan ja nyt sujui paremmin kuin hyvin. Sanoivat siellä, että tule tänne ja mene sinne ja täytä tämä ja pum, miulla oli pankkitili. Sain sieltä myös tikkarin. :3

Abc:lla oli tänä viikonloppuna Harry Potter weekend, eli viikonloppuna näytettiin kaikki 8 Harry Potter -leffaa. Juuri kun Salaisuuksien kammio oli alkanut, koko talosta katkesi sähköt ja "jouduimme" ulos leikkimään. Leffan kannalta harmi, mutta muuten ihan hyvä, koska aina kun ollaat kotona, molemmat tytöt jämähtävät sohvalle katsomaan Disney Channelia ja Nickelodeonia ja mitä näitä nyt on. Samaan aikaan katsotaan kahta kanavaa yhtä aikaa ja parhaimmillaan saman sarjan eri jaksoja. Ei miulla vaan riitä aivokapasiteetti tuollaiseen. Asiaa saattaa tosin helpottaa se, että jaksot on näytetty jo niin moneen kertaan, että ne osataan jo ulkoa. #vainamerikkajutut. Aion kyllä nyt viikolla keksiä, jotain muuta aktiviteettia, kuin se juurien kasvattaminen sohvaan.

Eilen lauantaina lähdin sitten meksikolaisen Fernandan kanssa ekaa kertaa DC:hen. Käytiin katsomassa Washington Monument, Lincoln Memorial, joku Vietnamin sodan muistomerkki sekä tietenkin White House. Täällä on lämpötila huidellut joka päivä kolmessakymmenissä (syy miksi vietetään paljon aikaa ilmastoiduissa sisätiloissa) eikä eilinen ollut poikkeus. Kerrankin kun jaksoin nähdä vähän enemmän vaivaa meikkaamiseen, kaikki oli valunut poskille tunnin jälkeen ja hiukset liimautuneet selkään. Yäk. Mutta eniveis sain pakolliset turistikuvat otettua, niin nyt voin alkaa esittää paikallista!

Washington Monumentin ja Lincoln Memorialin välissä on Toisen maailmansodan muistomerkki. Noihin pylväisiin on kaiverrettu kaikki Yhdysvaltain osavaltiot. Molemmilla puolilla on myös nuo "portit", joissa toisessa lukee Atlantic ja toisessa Pacific. En niin tarkkaan katsonut, mutta luulen, että nuo pylväät on aseteltu itä-länsi-suunnassa omille puolilleen.

Vietnam Veterans Memorial oli siis pitkä pitkä musta seinä, johon oli kaiverrettu kaikkien Vietnamin sodassa kaatuneiden yhdysvaltalaissotilaiden nimet. Kuulin jonkun oppaan kertovan, että nimet ovat päiväjärjestyksessä ja päivittäin laitettu aakkosjärjestykseen. Muistomerkillä oli myös kirjoja, joissa oli ilmeisesti kaikkien sotilaiden nimet.

Valkoisen talon edessä kävi lievästi sanottuna kuhina. Kapealle tielle oli ahtautunut kymmenittäin ihmisiä ottamaan valokuvia ja poseeraamaan, joten sanomattakin selvää, että kuvien ottamisessa oli oma haasteensa. Pääsin kuitenkin sen verran lähelle aitaa, että sain kaltereiden välistä napattua pari kuvaa, jonka jälkeen lähdin vain työntymään ihmismassan läpi väljemmille vesille. Ohessa osviittaa ihmispaljoudesta, joka nyt tätä kuvaa katsoessa ei ollut läheskään niin paha kuin paikoitellen.

Fernandan täytyi lähteä aikaisemmin, joten jäin yksinäni pyörimään DC:hen. Aikani pyöriskeltyäni lähdin etsimään yhtä skeittilautakauppaa China Townista. En kyseistä kauppaa kuitenkaan ikinä löytänyt, mutta China Town oli ihan vierailemisen arvoinen paikka. Ei siellä paljon muuta ollut kuin ruokapaikkoja, mutta kadut olivat hauskan näköisiä ja kaikkien paikkoje nimet oli englannin lisäksi kiinaksi.

Olin syönyt viimeksi aamulla, joten menin Panera Breadiin syömään ennenkuin pyörryn liian alhaisen verensokerin takia. Pyörin vielä tunnin tai kaksi China Townin liepeillä eri kaupoissa, kunnes askel alkoi painaa niin, että lähdin seikkailemaan metrolla ensin Friendship Heightsiin, sieltä bussilla Glen Echoon, josta jatkoin vielä pari kilometriä kotiin kävellen.

Tänään piti olla tosi tehokas päivä, jolloin oli tarkoitus esimerkiksi siivota miun huone, liimailla lippusia ja lappusia äitin antamaan leikekirjaa ja kirjoittaa tämä ja pari muuta blogipostausta, mutta kattia kanssa! Heräsin 10-11 välillä siihen, kun vanhempi tyttö tulee sanomaan, että telkkarista tulee taas Harry Pottereita. Aamu meni niitä katsellessa ja päädyin myös skypettelemään äitin kanssa puolitoista tuntia ja Eemelin kanssa reilun tunnin. Host-iskäkin tosin sanoi, että sunnuntait ovat sitä varten, ettei tarvitse tehdä mitään. Vuorokausi vaihtui kuitenkin juuri äsken maanantaiksi, joten parempi aloittaa päivä käymällä nukkumaan, koska huomenna soi kello taas jo ennen kahdeksaa!

Maailman toisella puolen

Viikko on nyt täällä rapakon takana vietetty, joten ehkä on jo aikakin kertoilla vähän kuulumisia. Maanantaina starttasi siis matka suureen Amerikkaan Helsinki-Vantaan lentokentältä. Edelliset pari päivää olin jo hyvästellyt ihmisiä (ja kissoja) eikä nää viimeisimmätkään (en halua sanoa viimeiset, koska kuulostaa liian lopulliselta!) olleet yhtään sen helpompia. Siinä itkua tuhertaessa kuitenkin hymyilin koko ajan; tästä se nyt alkaa! Suomesta lähti miun lisäksi kaksi muuta tyttöä ja heidän kanssa sitten matkattiin koko matka Tukholman kautta New Yorkiin ja training schoolille.

Lentokoneen laskeuduttua kello oli paikallista aikaa 8 illalla, Suomen aikaan 3 yöllä. En ollut nukkunut ollenkaan, lukuunottamatta koko laskeutumista ja putkeen pääsyn odottelua, joten training schoolille päästessä uni maittoi kyllä. Training school oli... noh... mielenkiintoinen. Rakennus näytti ulkoa tosi hienolta, mutta sisältä se olikin sitten jotain aivan muuta. Ainakin majoitushuoneiden osalta. Myöskään kaikkien suosittelemat sandaalit eivät olleet suihkussa ollessa lainkaan turhat. 

Kaikki au pairit oli jaettu alueittain ryhmiin. Maryland-Virginia-akselille oli jälleen niin paljon au paireja, että ryhmiä oli kaksi. Itsehän satuin just siihen ryhmään, jossa 60% oli saksalaisia ja puhuivat keskenään saksaa, kaikki muut espanjankielisistä maista ja sitten minä. Yritäppä siinä sitten osallistua keskusteluun ja tutustua ihmisiin. 

Niin ja ruoka ai että, ruoka. Kaikki ovat aina valittaneet training schoolin ruokien paskuudesta laadusta, mutta jotenkin ajattelin, että kyllähän se pahakin ruoka alas menee. Kuinka väärässä voi ihminen ollakaan! Chicken wingsit oli niin rasvaisia, etteivät pysyneet käsissä, perunamuussi maistui kaikelle muulle kuin perunalle ja en edes uskalla arvailla, mitä lihapullat todellisuudessa olivat. Thank God ruokalassa oli myös salaattibaari, josta sitten söin vatsan täyteen joka päivä.

Vaikka tuo nyt saikin training schoolin kuulostamaan hirveältä, traumatisoivalta paikalta, ei miulle kuitenkaan jäänyt mitenkään paha maku suuhun. Hengailin Suomi-tyttöjen kanssa ja joka päivä oli oppitunteja melkeimpä kellon ympäri, joten ihan mukavaa se oli loppujen lopuksi. 

Torstaina oli ohjelmassa New York citytour, jonka miun hostit oli miulle tervetuliaislahjana kustantanut. Teen siitä ihan oman postauksen tässä joku päivä. Perjantaina sitten hyppäsin bussiin, jonka nokka suuntautui kohti Marylandia. Perillä odotti koko host-perhe kukkapuskan, ilmapallon ja jumalattoman kokoisen Suomen lipun kanssa. 

Oon nyt kotiutunut tänne host-perheeseen tosi hyvin. Tuun lasten kanssa hyvin toimeen ja vanhemmatkin on tosi mukavia ja heidän kanssaan on kiva jutella. Tää nuorempi tyttö on roikkunu miussa kiinni siitä asti kun saavuin ja äskenkin jouduin melkein väkisin sulkemaan oven sen nenän edestä kiinni, että sain vähän omaa rauhaa ennen nukkumaanmenoa. Viikonloppuna käytiin host-iskän kanssa ajelemassa autolla ympäri naapurustoa ja aika hyvin sekin meni, vaikka en ole tuollaista valtamerilaivaa tottunutkaan ajamaan. Vähän on vielä viikenteessä (stop-merkeissä) totuttelemista, mutta hyvin jo osaan kuskata tyttöjä leireille ja kauppaan ja mallille. Eilen maanantaina oli siis ensimmäinen virallinen työpäivä ja host-äiti oli mukana auttelemassa ja näyttämässä, miten kaikki toimii ja hoituu. Myös LCC (Local Childcare Coordinator) kävi eilen moikkaamassa ja kertomassa asioita ja katsomassa, että kaikki on lähtenyt hyvin käyntiin. Tänään olin sitten ekaa päivää ihan yksin ja melkoisen sulavasti sujui sekin. Liekkö johtunut siitä, että äiskä sanoi tytöille, että heidän pitää olla extra-kilttejä ja extra-auttavaisia vai olenko vaan hyvä tässä. Oon kyllä jo kuullut monta kertaa että oon "best au pair ever" muunmuassa siksi, koska toin heille Afrikan tähden ja oon sitä puoliväkisin joutunut pelaamaan sen kymmenen erää päivään.

Valtakunnassa siis kaikki hyvin. Ajattelin viikonloppuna lähteä nuuskimaan vähän DC:tä ja katsomaan, mitä jännää sieltä löytyy. Pitäisi ehkä myös vähän rueta sosiaalisoitumaan ja etsimään muitakin kavereita kuin nää host-lapset. Kaikki aikanaan. Vielä ei ole ollut ollenkaan ikävä Suomeen!

Tuliaiset

Viimeiset päivät on ollut nyt yhtä hullunmyllyä ja paikasta toiseen juoksemista muunmuassa näiden tuliaisten ostamisen takia. Tänään sain lopulta viimeisetkin hankittua, ja pakko tulla ne vielä tässä yöllä päivittämään, kun ennen lähtöä ei enää yksinkertaisesti ehdi.

Eli lapsille Afrikan tähti sekä nuo poroavaimenperät. Vanhemmalle tytölle on tuolla lahjapakkauksessa kaulakoru ja nuorempi kerää lumihiutalepalloja, joten hänelle Suomiaiheinen sellainen. Koko perheelle omat muumimukit, mariskooli, jääkaappimagneetti sekä Suomi-kirja, joka on tuossa lahjapaketissa. Niin ja tonttu! Vaikein tuliainen oli ehkä heidän koiralle, kun en millään löytänyt mitään suomalaista. Kettu nyt on suomalaisin eläin, minkä löysin...

Karkkia karkkia paljon karkkia. Ja salmiakkia! Purkkaa, tikkareita, hapankorppuja, lakkahilloa ja kahvia sekä Mökö-kivi ja tytöille kynsilakat, jotka unohtui ekasta kuvasta. Training schoolille vien myös salmiakkia ja Ässä Mix -pussin.

Sain tänään myös serkultani Suomi-paketin, kun vietimme pienimuotoisia läksiäisiä. En vielä tiedä mitä paketille aion tehdä, tuhoanko sisällön nyt heti, Jenkkeihin saavuttuani vai vasta pitkin vuotta koti-ikävissäni. 

Huomenna olisi ohjelmassa ainakin anoppilassa käyntiä sekä läksiäisiä mummien ja kummien kanssa täällä meillä. Univelkaa on leirien yövalvontakeikkojen jälkeen enemmän kuin tarpeeksi ja miljoona tekemätöntä asiaa painaa päälle kaiken pakkausahdistuksen lisäksi. Taidan kuitenkin suosiolla mennä untenmaille ja murehtia niistä sitten huomenna!

Viisumihaastattelu

Nonii, nyt on sitten viimeisetkin dokumentit lähtöä varten hoidettu. Viime viikon tiistaina matkasin Helsinkiin keskiviikon viisumihaastattelua (jos sitä nyt voi haastatteluksi sanoa) varten. Aikaisemmin olin siis netissä täyttänyt sähköisen viisumihakemuksen ja vastannut mitä erikoisimpiin kysymyksiin (Oletko kytköksissä terrorijärjestöön? Oletko ollut värväämässä lapsisotilaita? Aijotko harjoittaa Yhdysvalloissa prostituutiota, rahanpesua...?), maksanut viisumimaksun ja varannut ajan. Sain vähän myöhään kaiken tämän tehtyä, joten aikaisin aika oli 1.7. eli vajaa kaksi viikkoa ennen lähtöä. Suurlähetystöllä oli myös ollut maailmanlaajuisesti ongelmia viisumien käsittelyssä ja lähettämisessä, joten hieman kuumottelin ehdinkö saada viisumia ajoissa.

Haastatteluaika oli siis keskiviikkoaamuna kello 8.55. Lähdin matkaan tätini luota Vantaalta uutta kehärataa pitkin Helsinkiin ja sieltä ratikalla Kaivopuistolle päin, jossa suurlähetystö sijaitsi. Samalla kadulla oli myös monien muiden maiden suurlähetystöt. Perille päästyäni piti antaa passi vastaanottoluukun tädille ja jäädä odottamaan, että kutsuttaisiin yksitellen sisään. Sisälle päästyä ensimmäisenä oli turvatarkastus. Samanlainen kuin lentokentillä. Jouduin repusta kaivamaan kaikki laturit ja kuulokkeet ja muun elektroniikan erilleen ja menin itse metallinpaljastimesta. Tavarat jäivät sinne ja narikkalapun kanssa miut saatettiin sisäpihan kautta seuraavaan rakennukseen.

Seuraavaksi sitten päästiin odotustilaan, jossa piti ottaa vuoronumero ja jäädä odottamaan, että kutsutaan luukulle. Ei harmainta hajua, kuinka kauan odotin, koska puhelin täytyi jättää narikkaan eikä tekemistä ollut muuta kuin kynsinauhojen tuhoaminen. Lopulta sitten sain kutsun luukulle 2, jossa suomalainen täti otti kaikki lippulappuset, mitä olin mukanani tuonut, sekä kehui vanhassa passissa olevaa (Anna 9v) kuvaa. Sitten siirryin taas penkille odottamaan, kunnes kutsuttiin luukulle 1, jossa amerikkalainen setä piti tämän varsinaisen haastattelun. Hän puhui mikrofoniin ja itse kuulin puheen kaijuttimesta, joten välillä ei meinannut puheesta saada selvää. "Haastattelu" oli siis tasan yksi kysymys: "so you're going to be an au pair" "yes". Tätä seurasi muutama lause spontaania chattailua, jonka jälkeen tämä setä antoi jonkun esitteen ja sanoi viisumini tulevan postissa noin viikon kuluessa. Hetken olin hämilläni, että tässäkö tämä nyt oli (minua ei koskaan kutsuttu luukulle 3, en tiiä mitä siellä tapahtuu) ja lähdin kohti ulko-ovia, joissa taas univormumiehet saattoivat paikasta toiseen ja toivottivat hyvät päivänjatkot. Pääsin sisälle hieman ennen sovittua aikaa ja olin ulkona puoli kymmenen jälkeen. Tämän takia matkustin Helsinkiin asti!

Viisumi saapui postiin sitten jo maanantaina, eli juurikin hyvin. My Au Pair Travel Kit, joka Cultural Caren olisi pitänyt lähettää jo kuukausia sitten, oli myös tullut Helsingin reissun aikana. Nyt voisi siis sanoa, että olen ihan virallisesti valmis lähtemään! 4 päivää enää, jaiks!

Kun lakit päähän vedettiin

Näin kuukautta myöhemmin on hyvä kirjoittaa postausta ylppäreistä. Kaikkia kuvia en ole vieläkään saanut, mutta tässä vaiheessa niitä on jo toista sataa joten eiköhän niistäkin saa jo aikamoista kuvapläjäystä tähän. Näistä kuvista nyt kuitenkin suurkiitokset Veeralle ja Millalle!

Jos nyt ketään kiinnostaa niin hiukset ja meikin tein itse, mekon tilasin jo muistaakseni tammikuussa nelly.fi:stä kun oli tarjouksessa vaivaisella kolmellakympillä.

Päivä siis alkoi Joensuun urheilutalolla, jossa oli ylioppilasjuhla ja lakitus ja muu virallinen hässäkkä. Tuli laulettua Gaudeamus igiturit, melkein itkettyä bändin omalle versiolle Anssi Kelan 1972-biisistä sekä pelätty urkkatalon liukkailla lattioilla korkkareilla kompurointia. 

Urkkatalolta lähdettiin sitten kulkueena Vapaudenpuistoon kaikkien Joensuun lukioiden yhteiseen ylioppilasjuhlaan, josta matka jatkui sankarihaudoille.

 Kuva: Lyseon facebook-sivulta

Kuva: Karjalainen

Tämän jälkeen juhlia jatkettiin sitten kotona. Meillä vieraita oli vain muutama kymmenen, mutta miun lähisuku onkin suhteellisen pieni. Ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, vaan oli tosi kiva nähdä ja juhlia kaikkien kanssa. Helsingistäkin oli koko täti-serkku-ym-klaani paikalla, joka heidän työvuorojen sun muiden takia on aika harvinaista.

 Viimeisen kerran virallisesti 3a!

Vieraiden häivyttyä otettiin pari tuntia lepiä, että jaksettiin lähteä keskustaan aloittelemaan ja jatkamaan Kimmeliin virallisiin lakkiaisbileisiin. Saatiin Eemelin kanssa suostuteltua Millakin maksamaan sikahinta pääsylipusta ja tulemaan mukaan. Kimmelissä nähtiin kavereita ja tanssittiin ja biletettiin ekaa kertaa Milla-serkun kanssa.

Hullunkuriset serkukset ja Eemeli

Kuvassa havaittavissa iloa (ja reppu toimii mekon kanssa aina!)

Kimmel alkoi olla tupaten täynnä, joten päätettiin hetken mielijohteesta lähteä Amarilloon Iskän, tädin, Mona-serkun ja tämän poikaystävän kanssa. Eri ovilla sukuloinnin ja pokelle nätisti puhumisen jälkeen miekin junnu pääsin sisään, vaikka ikäraja oli sinä iltana 20. Juomapuolesta ei enää tarvinnut huolehtia, sillä isä ja täti tarjoilivat vuorotellen. Loppujen lopuksi löysin itseni tanssimassa Bepopin tanssilattialla +50 iskän ja tädin kanssa. Outo ilmestys olimme siinäkin mielessä, että olin ainoa valkolakkinen koko baarissa. Mutta hauskaa oli silti!

Eemeli jossain vaiheessa iltaa sanoi näiden olleet "hauskimmat ylppärit, jossa olen ollut". En kyllä voi kuin allekirjoittaa. Onneksi ne sattuivat olemaan juuri omat juhlat. Tajusin sinä päivänä ja iltana, miten onnellinen olen, että miulla on näin ihanan hullu suku, jonka kanssa ei ikinä tule tylsää sekä muutenkin kaikki asiat tällä hetkellä jotenkin kunnossa. En voinut kuin hymyillä koko päivän ja illan ja vieläkin hymyilyttää kun muistelee tuota. Ehdottomasti parhaita päiviä elämässäni. Kiitos vielä kerran kaikille, jotka tästä päivästä olivat tekemässä ikimuistoisen! <3

Progress

Huh. Nyt on hoidettu melkeimpä kaikki paperisota, mitä ennen lähtöä on hoidettava. Kaikki tarvittavat lippulappuset on lähetetty Cultural Carelle, kansainvälinen ajokortti tilattu, viisumihakemus tehty ja maksettu. Ainoa mikä on tekemättä ja vähän jopa stressaakin on tuo viisumihaastattelu. Sain sen varattua 1. päivä heinäkuuta, joka on vähän turhan lähellä tuota lähtöpäivää varsinkin kun suurlähetystössä on vielä jotain teknillisiä ongelmia, jotka viivästyttävät viisumien saantia. Muut au pairit kuitenkin sanoivat, että ovat saaneet viisumit ihan parissa päivässä ja CC:n toimistoltakin sanoivat, että jos en saa vaihdettua aikasemmaksi, niin pitäisi kuitenkin keretä.

Sain toissapäivänä myös lentotiedot ja siitä asti tähän tunnemyrskyyn on tullut mukaan nyt ihan suunnaton pelko ja ahdistus. Välillä taas olen aivan superinnoissani, enkä malta odottaa, että pääsen lähtemään. Host-iskä laittoi viestiä ja kysyi haluaisinko lähteä heidän kanssaan elokuussa Delaware beacheille. Hell yeah! Kaikki tutut ja vähän tuntemattomammatkin ovat sanoneet, että seuraava vuosi tulee olemaan elämäni hienoin ja tuun kokemaan paljon. Tajusin sen tänään itsekin. Lähdin keskustaan hakemaan uutta passia ärrältä, ja kun muuta kyytiä ei ollut tarjolla, niin lähdin pyörällä. Tottakai takakumi puhkesi matkalla ja jouduin taluttamaan suurimman osan tuosta about 10 kilsan matkasta. Päätin sitten lähteä oikomaan pikkuteitä, että pääsisin suht suoraan ja näppärästi kävelysillalle. Siitä en tiedä oliko se nopeampi, mutta tulipahan nähtyä taas omaa kotikaupunkia vähän eri paikoista kuin yleensä. En esimerkiksi tiennyt, että sairaalan takana on joku vanhushoitola, jonka takapihalla on minigolfrata! Siinä  kävellessä huomasin miten siistiä on löytää ja tutustua uusiin paikkoihin. Ei siis välttämättä tarvitse tehdä niinku minä ja lähteä toiselle puolelle maailmaa katsomaan uusia maisemia, vaan ihan sieltä omalta kylältäkin voi löytyä uusia paikkoja. Joen rantaan päästessä aurinko paistoi ja oli aika lämmin ja tajusin miten kaunis Joensuu loppujenlopuksi onkaan.

Kahdeskymmenes kerta toden sanoo

Arvatkaa mitä! Miulla on perhe!! Ollut oikeastaan jo tiistaista asti, mutta vietin koko tämän viikon riparilla isosena, joten en ole kerennyt olemaan koneella kuin pakolliset jutut hoitamassa. Kaikki lähti siis siitä, kun viime viikon torstaina olin saanut uuden matchin Marylandista aivan Washington DC:n kupeesta. Ylioppilasjuhlavalmistelut olivat sellaisessa vaiheessa, ettei aikaa ollut oikeastaan mihinkään ylimääräiseen ja päädyinkin sitten skypettelemään perheen äidin ja isän kanssa perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 2. Vaikuttivat tosi mukavilta ja sanoivat pitävänsä minusta vaikka superväsyneenä en ehkä antanut parasta mahdollista kuvaa itsestäni. Muutaman tunnin unilla sitten lauantaina ylioppilasjuhliin (omaa postausta tulossa) ja suurinpiirtein samalla unimäärällä sunnuntaina leirille. Sain tiistaina järjestettyä itselleni tauon, jonka aikana skypetin perheelle uudestaan ja tällä kertaa mukana oli myös nuorempi tytär. Lopuksi perheen isä sitten kertoi, että haluaisivat minut todella mielellään heille. Olin vain että "oh my god yes yes!". Pieni helpotuksen tunne virtasi pitkin kehoa, kun matching-prosessi oli vihdoin ohi.

Perhessä on siis 12- ja 9-vuotiaat tytöt, jotka molemmat rakastavat tanssia. Tarkempi sijainti on Cabin John, joka on reilun kahdeksan mailin päässä Washingtonista, tosi kivan näköinen pikkulähiö. Heille oli käynyt ikävä tilanne eli au pair, jonka oli määrä saapua heinäkuun alussa, joutuikin terveydellisistä syistä jättämään pestinsä, joten perheellä oli siis kiire uuden au pairin löytämisessä. He halusivat minun saapuvan heille mahdollisimman pian ja lähtöpäiväksi minulle tuli sitten 13.7. Nyt pitäisi siis viiden viikon aikana saada hankittua uusi passi, viisumi, kansainvälinen ajokortti ja käytyä Helsingissä viisumihaastattelussa. Muutamia lippulappujakin on vielä lähettämättä ja terveystarkastuslapunkin kanssa  on jotain säätöä, joten kiire tässä tulee itselleki, enkä ole edes vielä millään tasolla ymmärtänyt, että olen oikeasti lähdössä reilun kuukauden päästä!