Haastattelu

Huh vihdoinkin sain jotain järkevää kirjoitettavaa! Otin viime viikolla pari päivää omaa lomaa koulusta ja ajelin pikku-Fiestalla Tampereelle. Olin varannut torstaille au pair -haastattelun joka käytiin Stockan kahvilassa. Tuleville au paireille tiedoksi, että ei ole mitenkään vaikea tai pelottava. Ensin kysellään muutamia kysymyksiä suomeksi, jonka jälkeen on englannin kielinen osuus, jossa pitää myös vastailla kysymyksiin ja esim. "soittaa" hätäkeskukseen. molemmissa osioissa meni ehkä 20 minuuttia, jonka jälkeen käytiin vielä läpi hakemusta, jonka olin saanut kuvia ja host family -kirjettä vaille valmiiksi. Pieniä parannuksia ja korjailuja kuulemma pitää vielä tehdä ja sitten se on ready.

Muuten viikonloppu meni pääasiassa sohvalla kissahousut jalassa, Eemelin kainalossa, joten sanoisinko että aika hyvin. Yritin vähän saada luettua kirjoituksiin, kun olin perjantaina päivällä yksin kämpillä, mutta ei jotenkin riittänyt intoa yhtään. Mitään muuta järkevää en siis saanut tehtyä kuin penkkaripuvun hankinnan! Ihmeen ajoissa sain sen hankittua, koska yleensä tällaisissa tilanteissa en vielä viikkoa ennen tiedä mitä ihmettä laitan päälle. Sama linja jatkui kun löysin eilen mekon yo-juhliin! Tilaan sen heti kun saan jostain taiottua tilille vähän lisää rahaa.

Eilen oli sitten viimeinen koulupäivä ja miulla alkoi kesäloma! (paska läppä, jota olen heittänyt kaikille) Tänään sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja aloitin tuon armottoman luku-urakan ihan tosissani. Tuo kirjapino on kyllä, jotenkin pelottavan korkea, enkä tiedä pitäisikö rueta rukoilemaan, että siitä selviäisi kunnialla vai mitä.

2014 - The time of my life

Nyt kun oon taas ekaa kertaa pariin viikkoon kotona ihan yksin, kun Eemeli lähti eilen takaisin Tampereelle, ajattelin tulla blogiakin taas päivittelemään. Haluan nyt jotenkin tähän summata viime vuotta, joka oli yhtään liioittelematta elämäni paras ja jonka aikana olen kasvanut niin paljon henkisesti ja olen nyt onnelisempi kuin ikinä. Saattaa kuulostaa just sellaselta lässynlää-lätinältä, jota jokaisen facebook sivulla vuoden vaihtuessa oli, mutta kuulostakoot. Pläjäytän tähän samalla myös satunnaisia kuvia viime vuodelta, joten jos joku nyt näistä mielensä pahoittaa niin let me know!

Kaikkihan alkaa ihan siitä viime uudesta vuodesta, jolloin tutustuin ihmisiin, joita ilman en nykyään voisi kuvitella eläväni. Tein asioita, joita en ehkä ihan loppuun asti miettinyt, mutta joita en kadu pätkääkään. Alkuvuosi oli lähinnä pilvilinnojen rakentelua ja muutenkin kaikki tuntui niin täydelliseltä. Helmikuussa täytin 18 jota seurasi juhlimista, juhlimista ja vielä vähän lisää juhlimista. Oli vanhojen tansseja ja -matkoja ja muutakin baareilua ja juotua tuli kyllä suhteellisen paljon. Elämä oli silti ihanaa ja nautin siitä sen minkä pystyin.

Maaliskuun alussa ne pilvilinnat sitten alkoi romahdella ja olin henkisesti tosi rikki ja yksin. Vietin kaiken vapaa-ajan yksin ja tuntui, että ei ollut ketään kenelle puhua. Viikonloput olivat yhtä tuskaa. Ainoa positiivinen asia oli tanssi, joka auttoi jaksamaan, sekä tietysti joku positiivinen ääni takaraivossa, joka sanoi, että kaikki muuttu vielä paremmaksi. Myöhemmin keväällä sitten aloin ottaa itseäni niskasta kiinni ja sosiaalistumaan. Jotenkin myös tuli tilaisuuksia nähdä ja tutustua paremmin ihmisiin. Kakkosten risteilyn ja vapun aikoihin olin jo takaisin jaloillani samana positiivisena ihmisenä kuin aina ennen. Päätin, etten anna muiden ihmisten vaikuttaa omaan onnellisuuteen.

Kesällä, juuri kun olin päättänyt etten ainakaan mitään miehiä tarvitse tai edes halua elämääni, jotain tapahtui. Eemeli tapahtui. En nyt rupea meistä mitään sen suurempaa rakkaustarinaa kertomaan, mutta ne monet tylsät illat ja Murun terassilla käynnit teki miun kesästä elämäni parhaan ja ikimuistoisimman. Tottakai vietin aikaa myös kavereiden kanssa, tehtiin reissuja ja seikkailtiin ja riehuttiin rokissa.

Syksy koitti, koulu alkoi, Eemeli muutti pois, yo-kirjoitukset. Mahtavan kesän jälkeen tuntui haikealta aloittaa taas koulu ja opiskelu, johon todellakin piti sitten panostaa. Jotenkin sitä kuitenkin jaksoi ja jaksaa edelleen. Kirjoitukset ei syksyllä menneet ihan niin hyvin kuin odotin, mutta en ole antanut sen haitata. Tampereella on tullut käytyä aina kun kukkaro antaa myöten, joten jos ei muuta, niin olen ainakin oppinut säästämään rahaa sellaiseen, mitä todella haluan.

Loppuvuosi on oikeastaan ollut sitten perus tasaista rullausta. Olen kuitenkin tällä hetkellä onnellisempi kuin ikinä ennen. Tuntuu vain, että elämässä on tällä hetkellä kaikki hyvin, mahtavia kavereita, ihana poikaystävä, koulussa menee suhteellisen hyvin, eikä oikeastaan mikään sen suurempi paina mieltä alas. Jouluna miulla oli ekaa kertaa moneen vuoteen kunnon joulufiilis ja sain rauhoittua ja levätä ja viettää lomaa yhden hölmön kanssa.

Vuosi 2014 oli siis jotenkin todella erilainen aikaisemmista, parempi. Olen nauranut ja hymyillyt paljon ja tuntenut ihan todellista iloa. Oon samalla myös itkenyt enemmän kuin varmaan ikinä. Oon pettynyt ihmisiin, ikävöinyt tai sitten ihan itkenyt ilosta. Oon löytänyt ympärilleni ihmisiä, joille ei tarvitse esittää mitään, ja jotka arvostaa minua omana itsenäni. Oon rakastanut ja tuntenut itseni rakastetuksi. Oon tehnyt asioita, joista pidän ja nautin ja ihan vaan yksinkertaisesti ollut onnellinen. Oon oppinut nauttimaan elämän pienistä jutuista. Innolla odotan mitä 2015 tuo tullessaan!